Mainospalkki
Tästä löydät sen kaiken:
viiva
Copyright 2010 Pykälä ry
Pykälän Blogi

Pykälän Blogi (2)

Tämä on Pykälän Blogi.

Pykälä ry vastustaa OTM-tutkinnonanto-oikeuksien lisäämistä ja toivoo mahdollisen oikeustieteen aloituspaikkojen kasvattamisen tapahtuvan maltillisesti.

Tulevina oikeustieteen ammattilaisina olemme huolissamme tutkintomme tulevaisuudesta Sivistyspoliittisen ministerityöryhmän ja opetusministeri Jukka Gustafssonin
viimeaikaisten lausuntojen valossa. Emme näe perusteita uuden oikeustieteellisen
tiedekunnan perustamiseen Joensuuhun ja mielestämme lisäresurssit ja -aloituspaikat tulisi keskittää nykyisiin tiedekuntiin Helsinkiin, Turkuun ja Rovaniemelle.

Tutkinnonanto-oikeuden myöntäminen Itä-Suomen yliopistolle olisi räikeässä ristiriidassa opetus- ja kulttuuriministeriön viime vuoden lopulla julkaiseman Koulutuksen ja
tutkimuksen kehittämissuunnitelman (KESU 2011-2016, s. 43-44) kanssa. KESU:ssa todetaan: "Yliopistoja ja ammattikorkeakouluja kehitetään niiden erilaiset lähtökohdat ja
tavoitteet huomioiden erilaisina ja toisiaan täydentävinä kokonaisuuksina, jotka
perustuvat toisistaan poikkeaviin tutkintoihin, tutkintonimikkeisiin ja tehtäviin." sekä "Korkeakoulurakenteet vaihtelevat eri puolilla maata siten, että ne vahvistavat
yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen profiileja ja painoaloja ja palvelevat
tarkoituksenmukaisella tavalla alueiden kehittämistarpeita."

Uuden tiedekunnan perustaminen ei olisi linjassa yliopistojen profiloitumistavoitteen kanssa. Suurien ikäluokkien jäädessä eläkkeelle muutaman vuoden sisään oikeudellisen alan työpaikkoja tulee vapautumaan työmarkkinoilla runsaasti ja juristien kysyntä tulee kasvamaan, mutta pitemmällä tähtäimellä työelämän tarpeiden huomioiminen ja
koulutusmäärien sääteleminen on huomattavasti helpompaa, jos tutkintoja tuotetaan keskitetysti parista yliopistosta.

Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitokselta nykyisellään valmistuvien
hallintotieteiden maistereiden tutkintoon kuuluu vain marginaalisesti
yksityisoikeudellista opetusta ja tutkinnossa erikoistutaan jo varhaisessa vaiheessa
tiettyyn oikeudenalaan. Nähdäksemme nykyisen tutkintorakenteen muuttamiseen tarvittaisiin huomattavia resursseja, ennen kuin Itä-Suomen yliopistossa tuotettaisiin muiden
oikeustieteellisten tiedekuntien tutkintojen tapaan aitoja yleisjuristitutkintoja.
Äärimmillään tilanne voi johtaa siihen, että OTM-tutkinto lähtisi tulevaisuudessa
painottumaan eri yliopistoissa eri tavalla niin, että työelämässä lakimiehet saattaisivat joutua epätasa-arvoiseen asemaan yliopistotaustansa perusteella.

Lakimiesliitto ja Akava ovat lausunnoissaan nostaneet esiin tutkinnonanto-oikeuden laajentamisen aluepoliittiset liitynnät. Mielestämme tutkintoja on mielekästä lisätä niillä maantieteellisillä alueilla, joissa lakimiehet myös valmistumisensa jälkeen
työllistyvät. Jo nykytilanteessa juristikoulutuksen maantieteellinen kattavuus on hyvä, eikä arvostettua tutkintoamme saa päästää aluepoliittisten tarkoitusperien
riepoteltavaksi.

Pykälän uusilla sivuilla on entisiltä sivuilta tuttujen sisältöjen lisäksi muutamia uusia ominaisuuksia. Yksi niistä on tämä blogi. Tarkoituksena on, että blogin kautta hallitus voi tiedottaa jäsenistöä paremmin siitä yhdistyksen toiminnasta, joka ei näy tapahtumien muodossa.

Pykälää on kritisoitu siitä, että juhlimiskulttuurimme on niin vahva. Muun toiminnan kuin bileiden näkyvyys ei ole yhtä suurta. On toivottu enemmän asiapitoisempia ja rauhallisempia tapahtumia, jotka houkuttelisivat myös vanhempia opiskelijoita. Hallitus on pohtinut asiaa ja päätynyt esittämään  organisaatiomuutoksia, joiden toivotaan auttavan tällaisten tapahtumien lisäämistä. Muutosesityksiä pohdittaessa pidettiin tärkeänä sitä, että yhdistyksen toiminnassa säilyy pitkäjänteisyys ja että muutoksilla ei lisätä hallituksen jo nykyisellään suurta työtaakkaa.

Hallitus on päättänyt muuttaa opintovaliokunnan virkarakenteen siten, että vaaleilla valitaan opintovaliokunnan puheenjohtajan lisäksi sen varapuheenjohtaja ja sihteeri. Muutoin valiokunnan jäseniä ovat kaikki ne yhdistyksen jäsenet, jotka osallistuvat valiokunnan kokouksiin. Tavoitteena on, että virkarakenteen poistaminen madaltaisi kynnystä osallistua valiokunnan toimintaan ja että opintovaliokunnan kokoukset houkuttelisivat näin paikalle enemmän erityisesti vanhempia opiskelijoita kertomaan mielipiteensä muun muassa opintojen kehittämisestä. Valiokunnan kokouksissa keskustellaan ja ideoidaan nykyiselläänkin varsin paljon, mutta nimenomaan vanhempien opiskelijoiden näkökulmaa kaivataan.

Toinen muutosesitys on, että yhdistykseen perustetaan yrityssuhdevaliokunta, joka muodostuu excuvastaavista ja yrityssuhdetoimikunnasta ja jonka puheenjohtajana toimii hallituksen keskuudestaan valitsema jäsen. Tavoitteena on vapauttaa excuvastaavien resurssit pelkästään excujen järjestämiseen ja tiiviimpään yhteistyöhön yrityssuhdetoimikunnan kanssa. Tavoitteena on excukohteiden monipuolistuminen.

Nämä ovat ne organisaation kannalta keskeiset muutokset, joita käsitellään yhdistyksen kokouksessa tiistaina 12.10.2010 klo 18:30 alkaen Pykälän toimitilojen pienessä salissa.

Tervetuloa!

Tuomas Rytkönen