Haastattelussa Jukka Kekkonen: ”Helsingin yliopiston johtamisjärjestelmä muistuttaa hiukan kärjistäen sanottuna Pohjois-Korean diktatuuria.”

Miten Helsingin yliopistoa tulisi mielestäsi kehittää?

Vuoden 2010 yliopistouudistuksen tuomat muutokset ovat yliopistoyhteisön näkökulmasta pääosin negatiivisia. Yliopistolain muuttaminen oli osaltaan ideologinen toimenpide yksityistämisen suuntaan. Hiukan kärjistäen sanottuna yliopistoa johdetaan nykyään kuin armeijaa. Valta on keskitetty rehtorille.

Uusi johtamisjärjestelmä on myös kallis entiseen verrattuna. Siihen kuluu arviolta 2-3 miljoonaa euroa ylimääräistä verrattuna siihen, mitä siihen ennen uudistusta kului. Kuvaavaa on esimerkiksi se, että rehtori saa enemmän palkkaa kuin Ranskan pääministeri. Johdon palkkoja korotettiin huomattavasti sekä sijaisten palkkaaminen päätoimisille vararehtoreille, dekaaneille ja laitosjohtajille on suuri kuluerä. Ennen nuo tehtävät hoidettiin professorien tehtävän ohella muutaman satasen lisäpalkkioilla.

Yliopistouudistus vähensi demokratiaa ja uusi johtosääntö (2015) poisti sen ja kollegiaalisuuden lähes täysin yliopistosta. Yliopistouudistus vei myös ei-julkisuuden piiriin paljon asioita palkkatiedoista alkaen. Henkilökunnan irtisanominen ja siirrot tehtiin myös paljon helpommaksi, kun virkamiesstatus poistettiin yliopistolaisilta. Työtyytyväisyys on dramaattisesti vähentynyt yliopistouudistuksen aikana, ja luottamus ylimpään johtoon on tutkitusti hiipunut lähes olemattomiin. En ole ainoa, joka on sanonut, että HY:n johtamisjärjestelmä muistuttaa tällä hetkellä hiukan kärjistäen sanottuna Pohjois-Korean diktatuurista järjestelmää.

Mitä mieltä olet Helsingin ylipistoon kohdistuvista leikkauksista?

Ne ovat järkyttäviä. Ei ole kuitenkaan olemassa yhtä ainutta oikeata vaihtoehtoa toteuttaa säästöjä. On katastrofaalisen väärää politiikkaa säästää näin rajuilla henkilöstöleikkauksilla.
Suurimman vastuun henkilöstöleikkauksista kantaa rehtori. HY:n johto ei ole koko prosessin aikana halunnut kuunnella vaihtoehtoja. Toisinkin olisi voinut toimia. Esimerkiksi Turun yliopiston hallitus antoi rehtorille kaksi vaihtoehtoa: joko tehdä leikkaukset henkilöstövähennyksillä tai leikata muualta. Muita vaihtoehtoja leikkauksille ovat esimerkiksi tiloista ja hallinnosta leikkaaminen. Henkilöstöllä on ollut myös halukkuutta solidaarisiin ratkaisuihin kuten esimerkiksi lomarahojen poistamiseen tai määräaikaiseen palkan alentamiseen, mutta tällaisille vaihtoehdoille ei ole annettu edes mahdollisuutta.

Henkilöstö pitäisi sitouttaa ja ottaa mukaan päätöksentekoon. Tällä hetkellä kaikki toimii pimeyden verhon takana, eikä kukaan tiedä mitä tulee tapahtumaan, ennen kuin kaikki on jo tapahtunut. Johto kieltäytyy antamasta tarkkoja lukumääriä irtisanottavasta henkilöstömäärästä yksiköittäin. Tämä vaikeuttaa suuresti asiasta käytävää keskustelua.
Miten kehittäisit oikeustieteellisen tiedekunnan opetusta?

Ensisijaista yliopisto-opetuksessa on mielestäni se, että yliopisto elää tutkimuksesta ja siihen perustuvasta opetuksesta. Tiedekunnasta on kuitenkin valitettavasti vähennetty useita professuureja lyhyessä ajassa, viimeisten viiden vuoden aikana. On mahdoton ajatus, että opettamisen ja tutkimuksen laatu paranisi jos samalla vähennetään tutkimus- ja opetushenkilökuntaa näin radikaalilla tavalla. Perusopetuksessa laadukkaat massaluennot ovat käytännössä välttämättömiä, jotta resursseja riittäisi pienryhmäopetukseen opintojen myöhemmissä vaiheissa.
Opetuksessa tulisi keskittyä enemmän ongelmien tunnistamiseen ja ongelmien ratkaisuun, sanalla sanoen oikeiden kysymysten asettamiseen. Konkreettiset sisällöt opitaan työelämässä. Tärkeintä on opettaa valmiuksia ja innostaa opiskelijoita ongelmien ratkaisemiseen. Opetus ei saisi olla vain normien kaatamista opiskelijoiden niskaan.
Tutkintoa muuttaisin radikaalisti mm. räjäyttämällä opintoputken. Opiskelijoiden liiallinen holhoaminen pitäisi lopettaa ja luottaa heidän omiin valintoihinsa. Putkimalli rajoittaa opiskelijoita liikaa.

Minkälainen on mielestäsi hyvä yliopisto-opettaja?

Mielestäni tärkeää ei ole se, opettaako kukin yliopistopedagogien ohjeiden mukaisesti, vaan ydinasia on se, että opetus perustuu tutkimukseen. Aloitan aina omat luentoni sanomalla, että täällä ei tarvitse pelätä, että joutuu keskustelemaan vierustoverin kanssa 10 minuuttia. Korostan diversiteettiä opetusmenetelmissä. Joku voi opettaa jollain hyvin perinteisellä tavalla äärettömän hyvin.

Parasta opettamisessa on se kun pääsee kertomaan lahjakkaille nuorille omasta tutkimuksestaan, jota tekee intohimoisesti. Sisäisestä palosta tieteeseen seuraa hyvää opetusta. Kunnioitus opiskelijoita ja muita tiedeyhteisön jäseniä kohtaan, joustavuus ja kuuntelemisen taito ovat myös olennaisia hyvälle opettajalle.
Uusi kirjasi “Kun aseet puhuvat: Poliittinen väkivalta Suomen ja Espanjan sisällissodissa” julkaistiin maaliskuussa. Miten kiinnostuit vertaamaan Suomen ja Espanjan sisällissotia?
Olen koko elämäni ollut intohimoinen tutkija. Koko projekti alkoi 90-luvulla, kun tein ”Laillisuuden haaksirikko- Rikosoikeudenkäyttö Suomessa vuonna 1918”-teosta, johon luin paljon erilaista kansainvälistä aineistoa, jossa kerrottiin mm. korkeista uhrimääristä Suomen ja Espanjan sisällissodissa. Olin myös vierailevana professorina Espanjassa, Madridin Complutense yliopistossa vuosina 1993-1994.

Sisällissotien kautta oppii paljon muun muassa siitä, miten ja miksi poliittista väkivaltaa syntyy ja mikä on oikeudellisten keinojen rooli väkivallan hillitsijänä. Sisällissodat ovat edelleen valitettavan ajankohtaisia, eikä systemaattista vertailevaa analyysia aiheesta ole aikaisemmin kovin paljoa tehty. Oma kirjani on kansainvälisestikin ainutlaatuinen. Pyrin saamaan sen pian julkaistuksi myös espanjaksi ja englanniksi.

Elämänohjeita IV:n lukijoille?

Edesmennyt Kari S. Tikka kertoi joskus tarinan siitä, kuinka hän oli katsomassa King Kong-elokuvaa New Yorkissa ja kohtauksessa, jossa tämä iso apina söi lakimiehen, yleisö repesi raikuviin aplodeihin. Tämän ei pitäisi olla kansalaisten käsitys juristeista.

Iloitsen jokaisesta opiskelijasta, joka näkee juristin ammatin parhaat puolet eli pyrkimyksen oikeudenmukaisuuteen ja kohtuullisuuteen. Jokainen moraalinen teko on merkityksellinen. Pienessä tai isossa roolissa toimimisessa on aina vastuu lopulta yksilöillä. Aina voi pyrkiä olemaan parempi ihminen niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin.

Teksti: Petra Pentzin ja Lotta Sassi
Kuvat: Roman Beletski

Kategoriat: Yleinen Avainsanat: , ,