IV kysyy – Ovatko oikisopiskelijoiden kirjoitustaidot kehittyneet?

Tavallisesti IV tenttaa muutamalta opiskelijalta näiden mietteitä jostain satunnaisesta asiasta. Tällä kertaa IV innostui kuitenkin kysymään vanhemmilta, useamman vuoden ajan seminaareja ja projekteja ohjanneilta professoreilta näiden mietteitä oikeustieteellisen tiedekunnan kirjoitustöiden tason muuttumisesta vuosien varrella.

Teksti: Jose Saranpää

IV kysyi professoreilta seuraavaa:

1) Millä tavalla oikeustieteen opiskelijoiden kirjoitukset ovat kehittyneet vuosien varrella? Vai onko kirjoituksissa ylipäätänsä tapahtunut mitään muutosta?

  – Näkyykö mahdollinen kehitys yleisesti vai onko eri kirjoitusten välillä vaihtelua (esimerkiksi, onko OTM-tutkielmien taso heikentynyt samalla kun notaarityöt ovat entistä laadukkaampia?)

2) Osaatteko nimetä joitain tavanomaisimpia virheitä/heikkouksia, jotka opiskelijoiden kirjoituksissa tapaavat toistua vuosittain?

3) Onko muutos näkynyt myös alustusten esittämisessä? Ja miten esimerkiksi PowerPointin käytön yleistyminen on vaikuttanut tähän?

 

Olli Mäenpää, hallinto-oikeuden professori

 

  1.  Kirjoitukset ovat vuosien saatossa kehittyneet huomattavasti, mikä ilahduttaa opettajaa. Sekä muodollinen että sisällöllinen taso on kohentunut selvästi. Tämä havainto koskee tutkielmia yhtä hyvin kuin seminaaritöitä. Muutosta ei ole juurikaan tapahtunut siinä, että erityisen hyvät kirjoitukset erottuvat edelleen etenkin problematisoinnin ja argumentoinnin tason perusteella.
  2. Lähteiden saatavuus on olennaisesti parantunut, mutta tätä ei vielä aivan täysimääräisesti osata käyttää hyväksi. Toisen käden viittaukset ovat edelleen jonkinlainen riesa, josta tosin voi oppia myös pois. Aivan perustavan laatuisia virheitä tai heikkouksia ei enää esiinny lainkaan.
  3. Alustukset ovat nykyään miltei järjestään hyvin viimeisteltyjä. Myös PowerPoint on hallinnassa. Tässä on tapahtunut selvää edistystä noin viiden vuoden aikana. Esittelytapa on nykyään myös mukavan luontevaa ja läsnäolevaa.

 

Heikki Halila, siviilioikeuden professori

 

  1.  Vuoteen 1977 asti tutkinnon runkona olivat approbatur-tentit, jotka olivat nykyisiä tenttejä vaativampia. Opiskelijoiden osaaminen oli keskimäärin nykyistä parempaa, jopa selvästikin. Luettava materiaali oli nykyistä laajempi, ja lakikirjaa sai käyttää vain kolmessa tentissä (työ-, hallinto- ja finanssioikeus). Osakuulustelun mahdollisuuksia oli vähän, joskin niitä vähitellen lisättiin. Kirjallisia töitä olivat oikeustapaus- ja seminaarialustus, kaksi harjoitusainetta ja tutkielma, jonka vähimmäispituus oli vain 35 sivua. Tutkielmien taso oli keskimäärin tuntuvasti alhaisempi kuin nykyisin. Innovatiivisuuden vaatimus oli varsin vähäinen. Toki tehtiin myös hyviä tutkielmia.

 

Kun tutkintoon ovat tulleet harjoitusseminaarit ja syventävät opinnot, jotka tukevat tutkielman tekemistä paljon paremmin kuin aikaisempi suppea seminaari, tutkielmien taso on noussut paljonkin. Myös erinomaisia harjoitusseminaaritöitä tehdään. Toki kirjallisissa töissä on yhä suuriakin tasoeroja. Parhaat tutkielmat ovat niin hyviä, että niiden pohjalta voi aloittaa väitöskirjan tekemisen.

 

  1.  Olen seminaareissani viitannut professori Antti Kivivuoren jäähyväisluennossaan ”Tälle ajalle” esittämiin huomioihin (Lakimies 2003 s. 279) opiskelijoiden kirjallisten töiden virheistä. Tässä ei ole juuri muutosta tapahtunut. Oikeakielisyydessä on parantamisen varaa (kaikki eivät hallitse sitä, mikä aikanaan osattiin jo kansakoulussa), oman työn luonteesta ei ole käsitystä, väitteitä esitetään perustelemattomasti, oikeuslähdeoppi ei ole hallussa, työ ei etene johdonmukaisesti ja se jää liiaksi selostavaksi. Tutkielmissa osaaminen on tietysti parempaa kuin harjoitus- ja muissa seminaareissa.

 

  1. Alustuksia esitetään nykyisin huomattavasti paremmin kuin omana opiskeluaikanani (1972-1975). Tuolloin esitelmät ja alustukset luettiin tankaten suoraan paperista. Esiintymistä eniten jänittäneet saattoivat ottaa etukäteen jotain rauhoittavaa. Piirtoheitinkalvoja käytettiin jo 1970-luvulla. Power point on tästä vain kehittyneempi versio. Nykyiset opiskelijapolvet ovat esiintymisessään rentoja ja vapautuneita, joskus liikaakin.  Kun esitykset on jaettu sähköisesti etukäteen, tulisi suullisessa presentaatiossa keskittyä ydinasioihin ja seikkoihin, joiden perusteella halutaan viritellä keskustelua. Tätä ei aina muisteta.

 

Risto Koulu, prosessi- ja insolvenssioikeuden professori

 

Opiskelijat jakaantuvat nyt, kuten ennenkin, kolmeen ryhmään. ’Kuumalla’ ryhmällä (kuuluu ehkä kymmenen prosenttia) on tieteellisiä ambitioita tai muuta kunnianhimoa; Heidän työnsä ovat tieteellistyneet ja kansainvälistyneet voimakkaasti. Samalla taso on noussut voimakkaasti, parhaat gradut ja alustukset eivät herättäisi enää ihmettelyä varsinaisissa tutkijaseminaareissakaan.  

Pääjoukko tietenkin toistaa samat virheet (loppujen lopuksihan projekteissa ja seminaareissa vasta opetellaan tieteellistä kirjoittamista). Perusopintojen antamat valmiudet eivät näytä olennaisesti parantuneet vuosien saatossa, lopputulokset ovat kuitenkin paljon parempia kuin muutama vuosi (puhumattakaan vuosikymmeniä) sitten. Leikkaa ja liimaa –tekniikalla koottuja kirjallisuuskatsauksia on tosi harvassa, useimmilla on aitoa yritystä sellaiseen kriittiseen analyysiin ja uuden tiedon tuottamiseen, jota opiskelu tiedeyliopistossa vaatii,

Työtä minimoivat (ehkä parikymmentä prosenttia) eivät ole nostaneet tasoaan. Se on ymmärrettävää, koska he hakevat ’työekonomista’ vähimmäissuoritusta, tosin arvosanatietoisuus on kasvanut. Eniten pulmia tulee niistä, jotka haluavat vähimmäispanoksella korkean arvosanan – ja odottavat opettajalta loitsua, jolla tämä saadaan aikaan. Ikävä totuus nimittäin on, että työn taso – ja samalla siitä saatu arvosana – pakkaa suoraan korreloimaan siihen uhrattuun työhön. Synnynnäiset kirjoittajat ja ajattelijat ovat tosi harvassa oikeustieteessä, joka sitoutuu niin vahvasti traditioon.

 

Kategoriat: Yleinen Avainsanat: , , , ,