HALLITUKSEN PALSTA 3/17: Pykälistin näköinen Pykälä

Eräs yhdistyksemme näkyvimpiä puolia on luonnollisesti laaja skaala Pykälä-vuotta tahdittavia tapahtumia alkaen legendaarisista Punssikahveista aina Pykälä-viikkoon, Wappuun ja jo vakiintunutta jalansijaa saaneisiin, uudistuneella konseptilla järjestettäviin Kesän avajaisiin. Tapahtumien organisoinnissa Pykälässä onkin aina läsnä kaksi erilaista aspektia: perinteet ja uudistuminen. Yhdistyksen ollessa jäsentensä näköinen onkin jokaisella toimijasukupolvella oikeus ja lähestulkoon velvollisuus arvioida toiminnan uudistumistarpeita.

Pykälän toimintaan on esimerkiksi jo pitkän aikaa toivottu lisää poikkitieteellisyyttä. Tämä on omalta osaltaan vaikuttanut muun muassa perinteisenä pidettyyn jakoon Yleisvaliokunnan ja Ulkoasiainvaliokunnan välillä, jossa YVK on järjestänyt Pykälän sisäiset tapahtumat, ja UAV poikkitieteelliset. Nykyään ero valiokuntien välillä on huomattavasti häilyvämpi, ja poikkitieteellisyys kuuluu vahvasti molempien repertuaariin – kuitenkaan YVK:n ja UAV:n perinteitä unohtamatta.

Pykälän toiminnan tulee ennen kaikkea olla jäsenistönsä näköistä. Opiskelijan arki on nykyään hyvin erilaista kuin esimerkiksi 20 vuotta sitten, jolloin pidettiin lähestulkoon outona sitä, jos phuksivuonna suoritti yli kymmenen opintopistettä. Siksi joihinkin silloisiin kaavoihin kangistuminen tuntuisi hassulta. Voisi sanoa, että koko opiskelijabileiden merkitys on muuttunut entisajoista, jolloin pään sekaisin saaminen nähtiin ykköstavoitteena. Nykyään opiskelijabileisiin tullaan ennen kaikkea tapaamaan vanhoja tuttuja ja tutustumaan uusiin mahtaviin persooniin! Pitämällä avoimen mielen, löytää Pykälästä taatusti sekä samassa muotissa paistettua että oman henkilökohtaisen laatikon ulkopuolelta ajattelevaa seuraa. Erilaisuus on valtava voimavara, jonka todella huomaa Pykälän 1700 henkisessä jäsenistössä!

Pykälässä pyritään järjestämään aktiviteetteja jokaiselle pykälistille, vaikka toki koko suuren jäsenmäärän miellyttäminen on haasteellista. Meillä on bileitä, sitsejä, seminaareja, urheilutapahtumia, kulttuuritapahtumia, opintopiirejä, excuja, matkoja, vaihtariyhteistyötä… Ja siinä vasta pelkkien valiokuntien järjestämät tapahtumamuodot! Laadukkaita aktiviteetteja tarjoaa lisäksi muun muassa Pykälän lukuisat kerhot. Pykälä ei ehkä olekaan pelkkiä bileitä, vaikka niitä järjestetäänkin meillä paljon. Bileiden osalta on todettava, että onneksi ”tarjonta on vastannut myös kysyntää” ainakin tähän asti! Varmaa on kuitenkin se, että halutessaan lähes viikon jokaisen päivän saa täytettyä jollain Pykälä-liitännäisellä tapahtumalla!

Vaikka valiokuntatasolla pyritäänkin mahdollisimman laajaan monimuotoisuuteen Pykälän toiminnassa, voi olla, että jätämme jonkin osa-alueen liian vähälle huomiolle. Palautetta saakin ja pitää antaa! Sekä hallitus että valiokuntatoimijat kuuntelevat mielellään toiveita ja parannusehdotuksia, sillä loppujen lopuksi meidänkin ainoana tavoitteena on tehdä tästä yhdistyksestä parhaalla mahdollisella tavalla jäseniään palveleva. Haluamme myös kannustaa sinua, lukija, aktiivisuuteen Pykälän toiminnassa. Osallistu toimintaan, joka juuri sinua kiinnostaa, sillä silloin vastaavien tapahtumien järjestäminen jatkossa on helpompaa. Älä myöskään unohda, että kuka tahansa Pykälässä saa järjestää aktiviteetteja jäsenille – ei ainoastaan valiokunnat ja kerhot. Haluaisitko, että Pykälässä järjestettäisiin virkkausilta? Kerää porukka kasaan viestintäkanaviamme käyttäen ja toteuta!

Vaikka sanonta kuuluukin ”If it ain’t broke, don’t fix it”, mahdollisuuksien Pykälässä jokaisella toimijasukupolvella, niin hallituksella, valiokunnilla, toimikunnilla, kerhoilla kuin yksittäisellä pykälistillä tulisi olla insentiivi ja mahdollisuus muokata yhdistyksestä näköistään ja näin mahdollistaa entistäkin monipuolisempi, dynaamisempi ja jäseniään paremmin palveleva Pykälä. On upeaa olla se suurin ja kaunein. Pysyäksemme sellaisena tarvitsemme jok’ikisen pykälistin tahtoa ja panosta!

Teemu

hallituksen yleisvastaava

Lauri

hallituksen ulkoasiainvastaava

Kategoriat: Hallituksen palsta, Yleisvastaavat Avainsanat: , , ,