Kiinnostaisi kuulla kanssaopiskelijoilta, miten näette tämän EOA:n ratkaisun ?

www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=ereoapaa&${BASE}=ereoapaa&${THWIDS}=0.4/1267793524_517061&${TRIPPIFE}=PDF.pdf

Minulla on hieman hankaluuksia ymmärtää, miksei taidemuseo voisi kieltää valokuvausta jo pelkästään omistajan hallintaoikeuteen nojautuen, aivan kuten vaikkapa ravintoloilla on tapana tehdä?

En ole tuota päätöstä lukaissut, mutta itse olen yleensä esittänyt kysymyksen toisin päin: Miksi julkisen tilan omistajalla/haltijalla olisi oikeus yksipuolisesti kieltää kuvaaminen - ainakaan ilman erityisiä perusteita.

Pelkkä omistus/hallintaoikeus ei mielestäni mahdollista yksipuolisten kieltojen asettamista. Kuvauskiellon pitäisi siksi perustua joko a) sopimukseen taikka b) lain säännökseen.

a) Kuvauskieltoa esittävän kyltin ripustaminen julkisen tilan seinälle ei sellaisenaan välttämättä riitä synnyttämään pätevää sopimussuhdetta.

b) Julkisissa tiloissa tapahtuvan kuvaamisen kategorisesti kieltävää lain säännöstä ei puolestaan taida Suomen laista löytyä.

En ole tuota päätöstä lukaissut, mutta itse olen yleensä esittänyt kysymyksen toisin päin: Miksi julkisen tilan omistajalla/haltijalla olisi oikeus yksipuolisesti kieltää kuvaaminen - ainakaan ilman erityisiä perusteita.

Pelkkä omistus/hallintaoikeus ei mielestäni mahdollista yksipuolisten kieltojen asettamista. Kuvauskiellon pitäisi siksi perustua joko a) sopimukseen taikka b) lain säännökseen.

a) Kuvauskieltoa esittävän kyltin ripustaminen julkisen tilan seinälle ei sellaisenaan välttämättä riitä synnyttämään pätevää sopimussuhdetta.

b) Julkisissa tiloissa tapahtuvan kuvaamisen kategorisesti kieltävää lain säännöstä ei puolestaan taida Suomen laista löytyä.

Näkisin asian niin, että omistus/hallintaoikeuden nojalla, esimerkiksi ravintoloitsijalla, on mahdollisuus asettaa erilaisia ehtoja asiakkaillensa. Ravintoloitsija voi edellyttää asiakkailta esimerkiksi siistiä pukeutumista ja kieltäytyä ottamasta asiakkaaksi henkilöä joka ei täytä ravintoloitsijan kriteereitä siistististä pukeutumisesta. Samalla tavoin ravintoloitsija voi kieltää valokuvaamisen liiketiloissaan. Asettaakseen sääntöjä asiakkailleen, mitään sopimusta ei ravintoloitsijan tarvitse asiakkaidensa kanssa solmia.

Toimimalla vastoin tätä ravintoloitsijan asettamaa kieltoa voi ravintoloitsija poistaa asiakkaan tiloistaan. Mitenkään lainvastaistahan ei kuvaaminen tässäkään vaiheessa ole. Ainoastaan ravintolan sääntöjen vastaista.

Valokuvaaminenhan on kielletty myös monissa muissa yhteyksissä, kuten vaikkapa musiikkiesityksissä/konserteissa. Ehkä hieman monimutkaisempi kuvio on tilanteessa, jossa konserttilippu on ostettu etukäteen. Useinhan lipussa itsesstään saattaa vakioehtoinen kuvaamiskielto löytyä ja uskoisin tämän liittävän ehdon sopimuksen osaksi.

Se mikä minua nyt siis mietityttää, on että miten tuo taidemuseo eroaa tästä tilanteesta ? Miksi taidemuseolla ei ole oikeutta kieltää kuvaamista.

Näkisin asian niin, että omistus/hallintaoikeuden nojalla, esimerkiksi ravintoloitsijalla, on mahdollisuus asettaa erilaisia ehtoja asiakkaillensa. Ravintoloitsija voi edellyttää asiakkailta esimerkiksi siistiä pukeutumista ja kieltäytyä ottamasta asiakkaaksi henkilöä joka ei täytä ravintoloitsijan kriteereitä siistististä pukeutumisesta. Samalla tavoin ravintoloitsija voi kieltää valokuvaamisen liiketiloissaan. Asettaakseen sääntöjä asiakkailleen, mitään sopimusta ei ravintoloitsijan tarvitse asiakkaidensa kanssa solmia.

Yleisen pukukoodin yms. seikkojen osalta kyse on lähinnä vanhasta kunnon "ravintolalla on oikeus valita asiakkaansa" -periaatteesta. Pukukoodin ynnä muiden sääntöjen asettaminen on mahdollista. Väittäisin kuitenkin, että tällaisten(kin) sääntöjen velvoittavuus perustuu asiakkaan ja ravintoloitsijan väliseen sopimukseen. Tällaisen sopimuksen syntymekanismeista lienee mahdollista käydä monensuuntaista teoreettista keskusteluta, mutta moisen sopimuksen olemassa oloa pidän itse joka tapauksessa täysin mahdollisena.

Valokuvaamisen kanssa tilanne kuitenkin hieman toinen. Toisin kuin pukukoodin kanssa, oikeus valokuvaamiseen yleisellä paikalla/yleisissä tiloissa on palautettavissa suoraan perusoikeustasolle (sananvapauteen nimittäin). Näin ollen oikeus valokuvaamiseen muuttuu pääsäännöksi ja sopimukseen (taikka lakiin) perustuvalta kiellolta edellytetään painavampia perusteita.

Toimimalla vastoin tätä ravintoloitsijan asettamaa kieltoa voi ravintoloitsija poistaa asiakkaan tiloistaan. Mitenkään lainvastaistahan ei kuvaaminen tässäkään vaiheessa ole. Ainoastaan ravintolan sääntöjen vastaista.

Yksipuolisesti asetetut kiellot taitavat melko harvoin olla velvoittavia - varsinkin yksityisten toimijoiden välisissä suhteissa. Joku paremmin asiasta tietävä osannee tarvittaessa korjata, mutta asiakkaalla ei sinänsä taida olla velvollisuutta poistua (esim) ravintolan tiloista vain siksi, että tilan omistaja niin käskee. Ravintoloitsija ei siis tässä mielessä voi "poistaa" sääntöjen vastaisesti toimivaa asiakasta ravintolasta, vaan tätä varten tarvitaan poliisia taikka vartijaa. Toki ravintoloitsijan poistumiskehoitusta noudattamaton asiakas voinee joissakin tapauksissa syyllistyä julkisrauhan rikkomiseen, mutta poistuminen on vapaaehtoista siihen asti, kunnes poliisi taikka vartija ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin.

Valokuvaaminenhan on kielletty myös monissa muissa yhteyksissä, kuten vaikkapa musiikkiesityksissä/konserteissa. Ehkä hieman monimutkaisempi kuvio on tilanteessa, jossa konserttilippu on ostettu etukäteen. Useinhan lipussa itsesstään saattaa vakioehtoinen kuvaamiskielto löytyä ja uskoisin tämän liittävän ehdon sopimuksen osaksi.

Konserteissa valokuvauskielto lienee ehkä perusteltavissa tekijänoikeullisin argumentein. Juju kuitenkin näyttäisi pääosin olevan siinä, että valokuvauskielto voi olla laillinen, jos sille on löydettävissä jokin erityinen peruste. Yleisimpiä taitavat olla yksityisyyden suojan (joka kuitenkin julkisissa tiloissa ei ole vahvimmillaan) ja/tai omaisuuden suojan turvaaminen. Yleinen (ts. tarkemmin perustelematon) valokuvauskielto yleisellä paikalla ei kuitenkaan vaikuttaisi tässä valossa mahdolliselta edes siinä tapauksessa, että se perustuisi sinänsä pätevään sopimukseen.

Valokuvaamisen kanssa tilanne kuitenkin hieman toinen. Toisin kuin pukukoodin kanssa, oikeus valokuvaamiseen yleisellä paikalla/yleisissä tiloissa on palautettavissa suoraan perusoikeustasolle (sananvapauteen nimittäin). Näin ollen oikeus valokuvaamiseen muuttuu pääsäännöksi ja sopimukseen (taikka lakiin) perustuvalta kiellolta edellytetään painavampia perusteita.


Olet oikeassa että julkisella paikalla valokuvaamisen kiellon on perustuttava lakiin. Sen sijaan yksityisen tiloissa tilanne on toinen. Mikäli näihin yksityisiin tiloihin on jokaisella vapaa pääsy, niin valokuvaaminenhan on tällöin jopa yksityisenkin tiloissa lähtökohtaisesti sallittua. Kuitenkin ravintolan omistajalla on oikeus asettaa kaikennnäköisiä sääntöjä ravintolassaan, kunhan ne eivät ole lain/hyvän tavan vastaisia. (esimerkiksi syrjiviä) Eli toisinsanoen, valokuvaamiseen ravintolassa, johon on vapaa pääsy, ei tarvita lupaa, mutta se voidaan kieltää. (käytännössä tämän kiellon totteuttaminen tapahtuu siten, että asiakas joko vapaaehtoisesti noudattaa tätä ehtoa tai hänet poistetaan ravintolasta)



Yksipuolisesti asetetut kiellot taitavat melko harvoin olla velvoittavia - varsinkin yksityisten toimijoiden välisissä suhteissa. Joku paremmin asiasta tietävä osannee tarvittaessa korjata, mutta asiakkaalla ei sinänsä taida olla velvollisuutta poistua (esim) ravintolan tiloista vain siksi, että tilan omistaja niin käskee. Ravintoloitsija ei siis tässä mielessä voi "poistaa" sääntöjen vastaisesti toimivaa asiakasta ravintolasta, vaan tätä varten tarvitaan poliisia taikka vartijaa. Toki ravintoloitsijan poistumiskehoitusta noudattamaton asiakas voinee joissakin tapauksissa syyllistyä julkisrauhan rikkomiseen, mutta poistuminen on vapaaehtoista siihen asti, kunnes poliisi taikka vartija ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin.

Kuten sanottua, ravintoloitsijan kiellon rikkominen ei ole lainvastaista. En näkisi että ravintoloitsijan ja asiakkaan välille on syntynyt edes konkludenttista sopimusta valokuvaamisesta pidättäytymisestä. Asiakashan ei edes välttämättä ole tietoinen valokuvauskiellosta, ennen kuin ravintoloitsija tulee ilmoittamaan asiasta kameran kanssa heiluvalle asiakkaalle. Eli mitään sopimusrikkomusta ei tässä tilanteessa nähdäkseni ole. Sen sijaan asiakas on valokuvatessaan toiminut ravintolan sääntöjen vastaisesti. Mitään sen kummempia seuraamuksiahan tästä ei tosiaan tule. (paitsi mahdollinen ravintolasta poistaminen)

Varmaa on kuitenkin, että asiakkaalla on velvollisuus poistua ravintolan tiloista aina ravintoloitsijan niin käskiessä. Kenelläkään ei liene mitään perusoikeutta oleskella mielensä mukaan toisen liiketiloissa. Eri asia on, että kenellä on oikeus käyttää voimakeinoja asiakkaan poistamiseksi. (Järjestyksenvalvojan tehtäviä)


Pidän tätä asiaa melko selvänä koskien ravintolaa. Uskoisinkin, että tässä taidemuseo tilanteessa erottava tekijä voi olla se, että Ateneum ei valtion taidemuseona ole samassa asemassa kuin yksityinen, vaan valtion omistamana on museon kelpoisuus laatia sääntöjään on täten rajoittuneempaa..

Olet oikeassa että julkisella paikalla valokuvaamisen kiellon on perustuttava lakiin. Sen sijaan yksityisen tiloissa tilanne on toinen. Mikäli näihin yksityisiin tiloihin on jokaisella vapaa pääsy, niin valokuvaaminenhan on tällöin jopa yksityisenkin tiloissa lähtökohtaisesti sallittua. Kuitenkin ravintolan omistajalla on oikeus asettaa kaikennnäköisiä sääntöjä ravintolassaan, kunhan ne eivät ole lain/hyvän tavan vastaisia. (esimerkiksi syrjiviä) Eli toisinsanoen, valokuvaamiseen ravintolassa, johon on vapaa pääsy, ei tarvita lupaa, mutta se voidaan kieltää.

Oletko siis sitä mieltä, että oikeus yksipuolisten käyttäytymissääntöjen asettamiseen riippuu siitä, onko kyseessä oleva tila julkisyhteisön vai yksityisen henkilön omistama/hallinnoima?

Itse olen tähän asti ollut siinä käsityksessä, että yleisellä tilalla/julkisella paikalla tarkoitetaan sellaista tilaa, johon ihmisillä on vapaa pääsy. Yleisen ja yksityisen tilan (= julkisen ja ei-julkisen tilan) välinen jaottelu ei siis tarkoita sitä, että toisen toinen on julkisyhteisön hallinnoima, kun taas toinen kuuluu yksityiselle toimijalle.

Kuten sanottua, ravintoloitsijan kiellon rikkominen ei ole lainvastaista. En näkisi että ravintoloitsijan ja asiakkaan välille on syntynyt edes konkludenttista sopimusta valokuvaamisesta pidättäytymisestä. Asiakashan ei edes välttämättä ole tietoinen valokuvauskiellosta, ennen kuin ravintoloitsija tulee ilmoittamaan asiasta kameran kanssa heiluvalle asiakkaalle. Eli mitään sopimusrikkomusta ei tässä tilanteessa nähdäkseni ole. Sen sijaan asiakas on valokuvatessaan toiminut ravintolan sääntöjen vastaisesti.

Varmaa on kuitenkin, että asiakkaalla on velvollisuus poistua ravintolan tiloista aina ravintoloitsijan niin käskiessä. Kenelläkään ei liene mitään perusoikeutta oleskella mielensä mukaan toisen liiketiloissa.

Käytännössä tähän tilanteeseen päädytään varmaan jo sillä, että vastahakoisella käyttäytymisellään asiakas tosiasiassa käyttäytyy häiritsevästi, jonka vuoksi hänet puolestaan voidaan poistaa tiloista (poliisin toimesta).

Mutta jos nyt teoreettiseksi heittäydytään, niin minulle jää edelleen epäselväksi, mihin tämä velvollisuus noudattaa sääntöjä perustuu. Jos kyseessä on sellainen tila, johon lähtökohtaisesti kenellä tahansa on pääsy eikä tilassa oleskeleva henkilö toimi lainvastaisesti taikka riko minkäänlaista sopimusta, niin mihin toimintavelvoite voi perustua?

Ravintolalla ei toki ole velvollisuutta palvella asiakasta, joka ei hyväksy ravintolan asettamia ehtoja. Mutta jos asiakas ottaa muutaman valokuvan häiritsemättä lainkaan ravintolassa samalla hetkellä oleskelevia, niin onko hän tämän vuoksi velvollinen poistumaan vain siksi, että ravintolan omistaja näin käskee? Voi toki olla, että valokuvaamista kielloista huolimatta jatkava asiakas käytännössä ryhtyy käyttäytymään häiritsevästi, jonka vuoksi poistuminen tiloista käy asiakkaan velvollisuudeksi viimeistään poliisin käskystä. Tässä vaiheessa kysymys on kuitenkin häiritsevästä käyttäytymisestä eikä niinkään valokuvaamisesta.

Loppupeleissä kysymys on siis mielestäni pikemminkin hyvistä tavoista, kuin juridisesta velvollisuudesta.

Ainoa mahdollinen juridinen perustelu yleiselle valokuvauskiellolle ravintolassa olisi kai se, että ravintola katsottaisiin yleisöltä suljetuksi paikaksi. Tämäkin vaikuttaa toisaalta hiukan kaukaa haetulta, koska lähtökohtaisesti kaikilla ihmisillä on yleensä oikeus marssia ravintolaan syödäkseen lukuun ottamatta mahdollista ikärajoitusta. Yksityistilaisuudet ovat toki asia erikseen.

Pidän tätä asiaa melko selvänä koskien ravintolaa. Uskoisinkin, että tässä taidemuseo tilanteessa erottava tekijä voi olla se, että Ateneum ei valtion taidemuseona ole samassa asemassa kuin yksityinen, vaan valtion omistamana on museon kelpoisuus laatia sääntöjään on täten rajoittuneempaa.

Mitä tämä rajoitetumpi kelpoisuus on? Olen edelleen siinä käsityksessä että oikeus valokuvaamiseen on riippuvainen pikemminkin tilan luonteesta (julkinen ei-julkinen) kuin siitä, onko tilojen haltija julkisyhteisö vaiko yksityinen omistaja/vuokralainen. Ja millä tavalla yksityisen henkilön oikeus sääntöjen yksipuoliseen asettamiseen on vahvempi kuin viranomaisen? Itse näkisin asian lähtökohtaisesti toisinpäin, sillä viranomaisen kohdalla kyse voi joskus olla julkisen vallan käyttämisestä.

Summa summarum: Hyviä tapoja on järkevää noudattaa myös ilman, että niillä olisi varsinaista juridista tukea.