Tästä löydät sen kaiken:
viiva
Copyright 2010 Pykälä ry

HENKILÖKOHTAINEN OPETUS

Kurssityypistä riippumatta jokaisella kurssilla on mahdollisuus saada omia tehtäviään henkilökohtaisesti tarkastettavaksi pääsykoetta vastaavalla vaatimustasolla. Tällöin valmennuskurssiopettajan laatima tehtävä palautetaan arvioitavaksi kursseillamme erikseen työskenteleville tehtäväntarkastajille, jotka tarkistavat tehtävän, ja palauttavat sen Sinulle pisteytettynä arvosteluasteikolla 0-10. Kurssilaiselle tuodaan lisäksi esiin kyseisessä tehtävässä ilmennyt oma osaaminen ja mahdolliset kehitysalueet. Tämä on tärkeä työkalu, kun yritetään päästä kohti vaadittua vastaustasoa luku-urakan aikana. Vain tekemällä oppii - niin virheistään kuin vahvuuksistaankin.

Kevään 2012 kursseja suunnitellessamme otamme erityisesti huomioon viime vuosina tapahtuneet muutokset pääsykoekysymysten suhteen. Kehityksen takia pyrkijän on entistä haastavampaa saada vastaustekniikkansa muuta osaamistaan vastaavalle tasolle. Jo lukuprosessin aikana tulee osata pohtia luettua monipuolisesti. Olemmekin lisänneet kurssilaisilta saadun palautteen perusteella vastaustekniikan opiskelun mahdollisuutta etenkin PV- ja TV-kurssikokonaisuuksissa, joissa aina käsiteltävänä olevan kirjan sisältöopetusta seuraa kirjaan liittyvän vastaustekniikan harjoitteleminen. Samalla olemme toki säilyttäneet aiempien vuosien laadukkaat ja suositut perinteiset kurssit eli pienryhmäkurssit ja tehokurssin. Vastaustekniikkaa opetetaan myös erikseen järjestettävällä vastaustekniikkakurssilla.

Pykälän valmennuskurssit järjestää myös markkinoiden laajimpia etäkursseja, joita on jälleen kevättä 2012 ajatellen pyritty kehittämään kerätyn palautteen perusteella.

Huom! Oikeustieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto päätti marraskuussa 2007, etteivät uudet ylioppilaat tule saamaan pääsykokeessa ylimääräisiä abipisteitä. Koska kaikki pyrkijät ovat samalla viivalla, on jokaisen oman edun mukaista hioa vastaustekniikkansa valintakokeen edellyttämään kuntoon!

2009 pääsykokeen suomenkieliset tehtävät (PDF)

 

Aikataulut

7_Kurssit_A

Esitetilaus

Esitteemme kevään 2012 valmennuskursseista on nyt ilmestynyt! Tilaa omasi tästä!

7_Ilmoittautuminen_A

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen kevään 2012 valmennuskursseillemme alkaa joulukuun alussa.