LAKIMIEHEKSI
Oikeustieteen maisterin tutkintoon (OTM) tähtäävään koulutukseen pääseminen on Suomessa mahdollista vain läpäisemällä yliopiston pääsykokeen. Tutkinto puolestaan tarjoaa työkalut laaja-alaiseen ajatteluun ja soveltuu monenlaisiin tehtäviin työelämässä sekä julkisella että yksityiselläkin sektorilla. Lakimies on työntekijänä haluttu ammattilainen, mistä kertoo alalla vallitseva lähes täystyöllisyyttä hipova 3% työttömyysaste ja 5762 euron keskiarvopalkka (2010). Lakimiesuutiset 7/07 on tilastoinut opiskelevan ja vastavalmistuneen lakimiehen työllistymistä 2003-06 valmistuneiden lakimiesten haastatteluja hyödyntäen. Tutkimuksesta selviää muun muassa, että nuorten lakimiesten palkat ovat kasvaneet nopeasti ja myös työnsaanti opiskeluaikana on ollut helppoa. 86% vastaajista onkin työskennellyt oman alansa tehtävissä ennen valmistumistaan.
Oletpa aiemmissa opinnoissasi ollut kiinnostunut filosofisesta pohdinnasta, yhteiskunnallisesta vertailusta tai aukottomasta logiikasta, on OTM kaikkea tätä. Erikoistumisvaihtoehdot valmistavat mitä erilaisimpiin osa-alueisiin kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Asianajajan ammatin lisäksi lakimiehiä toimii niin tuomio-istuimissa, valtion virastoissa, teollisuuden ja kaupan palveluksessa kuin yritysten johto- ja konsultointitehtävissä.
Pykälä ry on vahvasti mukana lakimieskuntaa edustavan Lakimiesliiton toiminnassa ja Helsingin yliopiston oikeustieteen ylioppilaat ovatkin suoraan jäseniä Lakimiesliitossa Pykälän kautta.



