Olet täällä: Etusivu / / Kolumni: Yleissivistävän lakimieskoulutuksen käytännöllisistä eduista

Kolumni: Yleissivistävän lakimieskoulutuksen käytännöllisistä eduista

22.2.2016 21:50: Kirjoittanut Vieraskynä / 0 kommenttia

Panu Minkkinen

Keskustelu oikeustieteen opetuksesta käydään lähes poikkeuksetta yhden alamme erityispiirteen varassa. Yliopistojuristi ei nimittäin ehkä ”opeta” sanan perinteisessä mielessä. Hänen tehtävänsä on pikemminkin ”kouluttaa” tulevia lakimiehiä ammattiin.

Harvempi tekee tästä sellaista johtopäätöstä, että lakimieskoulutuksen oikeampi paikka olisi tutkimuksellisesti kevyemmissä ammattikorkeakouluissa. Vaikka tällaisiakin kantoja joskus kuulee esitettävän, yleensä me yliopistojuristit hyväksymme sen jakomielitautisen elämän, jonka yliopisto työympäristönä meille tarjoaa. Olemme tutkivia kouluttajia tai kouluttavia tutkijoita, miten itse kukin roolinsa painotukset ymmärtää.

Toisin kuin muissa ihmis- ja yhteiskuntatieteissä, oikeustieteessä tarvitaan melko lailla mielikuvitusta jotta nuo kaksi roolia saataisiin yhdistettyä luontevalla tavalla. Kansainväliset tieteelliset mittapuut täyttävä huippututkimus sopii harvoin koulutuksen lähtökohdaksi koska sillä ei voida edistää koulutuksellisen eetoksen vaatimaa teknisluonteista osaamista. Toisaalta koulutuksessa käsiteltävän oikeudellisen aineiston yksityiskohtainenkaan analyysi ei aivan helpolla käänny sellaiseksi, mitä monitieteelliset kansainväliset arviointipaneelit pitäisivät huippututkimuksena.

Siksi me mieluummin luovumme yliopistolain peräänkuuluttamasta ”tutkimukseen perustuvasta ylimmästä opetuksesta” ja hyväksymme nuo kaksi usein yhteensovittamatonta roolia erillisinä. Tutkimme yhtäällä, koulutamme toisaalla.

Erityisesti Yhdysvalloista on rantautunut ajatus lakimieskoulutuksesta ”oikeudellisissa klinikoissa”, joissa oppiminen tapahtuu tosiasiallisissa asiakassuhteissa ratkaisemalla asiakkaiden oikeudellisia ongelmia opettajan tai käytännön lakimiehen valvonnassa. Klinikkakurssilla opiskelija valmentautuu tulevaan ammattiinsa samastumalla ja eläytymällä jo valmistuneen lakimiehen työhön. Neuvottelutaitoja harjaannuttavat puheviestintäkurssit ja oikeustapauskilpailut palvelevat samantyyppisiä koulutuksellisia tarkoitusperiä, jotka monessa muussa maassa kuuluvat pikemminkin asianajajan jatkotutkintoon.

Klinikkakurssin vastakohtana pidetään usein yleissivistävää luentosarjaa, joka käsittelee aihekokonaisuuksia laajasti ilman oletuksia sisällön välittömästä sovellettavuudesta lakimiehen työssä. Euroopassa olemme puhuneet humboldtilaisesta sivistysyliopistosta, joten ehkä voisimme kutsua sitä vastaavaa sisältöä ”oikeudelliseksi sivistykseksi”. Englanninkielisessä maailmassa samasta koulutuksellisesta ihanteesta käytetään ilmaisua ”liberal legal education”.

Mutta ilmaisut ovat ehkä sikäli harhaanjohtavia, ettei yleissivistävä lakimieskoulutus ole välttämättä ”sivistävää” eikä ”liberaalia”. Yleissivistävän luentosarjan tavoite on nimittäin aivan yhtä käytännöllinen kuin klinikkakurssin.

Lakimieskoulutuksen saaneet ovat yleensä menestyneet työmarkkinoilla juuri sopeutumiskykynsä ansiosta. Perinteisten lakimiesammattien lisäksi he ovat sijoittuneet luontevasti erilaisiin tehtäviin valtionhallinnossa, kansainvälisissä järjestöissä, elinkeinoelämän palveluksessa, erilaisiin asiantuntijatehtäviin, jopa elokuvatuottajiksi ja journalisteiksi. Nyt kun tilastot kertovat lakimiesten lisääntyvästä työttömyydestä eivätkä jatkuvat laihat vuodet näytä tuovan tilanteeseen helpotusta, sopeutumiskyky on entistä tärkeämpää.

Liian kapea-alainen ja tekninen ammattitaito johtaa pahimmassa tapauksessa erityisosaajiin, jotka eivät kykene vastaamaan kysyntään haastavilla työmarkkinoilla. Siksi olisi tärkeää jatkossakin tasapainottaa perinteisiä lakimiestaitoja harjaannuttava teknisluonteinen täsmäkoulutus yleisemmällä ja joustavammalla oikeudellisella sivistyksellä, joka optimoi lakimiehen työllistymismahdollisuudet. Tasapainoisesti koulutettu lakimies sopii lähtökohtaisesti moneen tehtävään, ja erinomaisten perusvalmiuksiensa takia hänet voidaan työpaikalla jatkokouluttaa vastaamaan työnantajan kuin työnantajan erityistarpeita.

Ehkä yliopistojuristi pääsee yleissivistävän lakimieskoulutuksen myötä toteuttamaan jopa yliopistolain mukaista opetustehtäväänsä.

***

Kolumnin kirjoittaja on Helsingin yliopiston yleisen oikeustieteen professori

Follow on Bloglovin