Opintovaliokunta
OVK toimii opiskelijoiden edunvalvojana opintoihin liittyvissä asioissa yhteistyössä eri tahojen kanssa niin tiedekunta- kuin yliopistotasollakin.
Opiskelu Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa on asia, joka yhdistää jokaista meistä pykälisteistä. Luonnollisesti opiskelijaedunvalvonta onkin ainejärjestömme olennaisimpia tehtäviä. Se merkitsee opiskelijoiden näkemysten esiin tuomista päätöksenteon eri tasoilla ja vaiheissa. Pykälässä tätä vastuullista tehtävää hoitavat monet aktiiviset toimijat: yliopistohallinnon opiskelijaedustajat, opintovaliokunnan jäsenet, opintovastaava ja viime kädessä hallitus. Lisäksi palautetta antamalla ja OVK:n järjestämiin opintoaiheisiin kyselyihin vastaamalla opetuksen kehittämiseen osallistuu satoja pykälistejä virkaan tai vuosikurssiin katsomatta.
OVK:n toiminnan ytimen muodostavat suunnilleen kuukausittain järjestettävät koko Pykälän jäsenistölle avoimet kokoukset. Kokouksissa keskustellaan erilaisista ajankohtaisista opintoaiheisista kysymyksistä ja määritellään Pykälän kanta tiedekuntahallinnossa tehtäviin päätöksiin. Niin ikään suunnitellaan ja toteutetaan sellaisia oma-aloitteisia toimenpiteitä, jotka helpottavat opiskelijoiden arkea tavalla tai toisella. Koska käytännössä jokaisessa tiedekunnan merkittävässä hallintoelimessä on äänivaltaisia opiskelijaedustajia, meitä tosiaan kuunnellaan - tai toisin ilmaistuna: meitä on kuunneltava. Vuosien varrella opiskelijavaikuttamisella on saavutettu paljon, mutta varsinkin nyt tutkintorakenneuudistuksen kynnyksellä uusia haasteita ja vaikutusmahdollisuuksia on runsaasti edessä.
Opintovaliokunta järjestää myös keväisin Studia Iuridica -keskustelutilaisuuden ajankohtaisesta ja mielipiteet jakavasta aiheesta. Syksyn odotetuin tapahtuma eri vuosikurssilaisten keskuudessa on varmasti upeat Glamour-sitsit. Parin viimeisen vuoden aikana opintovaliokunta on myös toteuttanut opintojensa alkuvaiheessa oleville opiskelijoille suunnatun Vaihtoehtoisen opintoputken illan sekä säännöllisen epäsäännöllisesti tiedekunnan opintohenkilökunnan kanssa epävirallisissa tunnelmissa järjestettävät opinto-oluet.
Vastaavasti jokapäiväistä palvelua opiskelijoille tarjoaa valiokunnan ylläpitämä, kaikkien yhdistyksen jäsenten käytettävissä oleva kirjasto. Vaikutukseltaan merkittävintä, mutta opiskelijaperspektiivistä katsoen ei kuitenkaan näkyvintä toimintaamme on reagointi Pykälän kotisivun palautelomakkeella ja tiedekunnan kanssa yhteistyössä kerättyyn palautteeseen. Lisäksi laadimme vuosittain kaikille tiedekunnan oppiaineille toimitettavan laajan raportin, nk. tutkintovaatimusesityksen, jossa käsitellään muun muassa tutkintovaatimuksiin kuuluvaa kirjallisuutta, opetusta ja yleisesti opiskelun laatua. Esitys huomioidaan tiedekunnassa opetusta ja tutkintovaatimuksia suunniteltaessa, ja nämä muutokset heijastuvat näkyvästi jokaisen opiskelijan arkeen.
OVK:n virat
OVK:n puheenjohtaja
Opintovaliokunnan puheenjohtajan tehtäviin kuuluu valiokunnan kokouksien johtaminen sekä yleisesti valiokunnan toiminnan ja opiskelijaedustuksen koordinointi. Puheenjohtaja laatii esityslistan kokouksissa käsiteltävistä asioista ja valmistelee asiat ennen kokousta.
Vuonna 2012 OVK:n puheenjohtaja on Outi Iso-Markku.
OVK:n varapuheenjohtaja
Varapuheenjohtaja johtaa valiokunnan kokouksia puheenjohtajan estyessä. Hän toimii puheenjohtajan apuna valiokunnan järjestämien tapahtumien, esimerkiksi Studia Iuridican ja Glamour-sitsien, suunnittelussa ja toteuttamisessa.
Vuonna 2012 OVK:n varapuheenjohtaja on Lauri Ignatius.
OVK:n sihteeri
Sihteeri pitää kokouksissa pöytäkirjaa. Hän huolehtii kokousten tarjoiluista ja muista käytännönjärjestelyistä.
Vuonna 2012 OVK:n sihteeri on Emma Honkamaa.
OVK:n opetuksenkehittämisvastaava
Opetuksenkehittämisvastaavan tehtävänä on muun muassa toteuttaa opetuksen laatua ja oppimista koskevia kyselyitä opiskelijoiden keskuudessa. Lisäksi hän auttaa puheenjohtajaa opintovaliokunnan toiminnan kehittämisen suunnittelussa.
Vuonna 2012 OVK:n opetuksenkehittämisvastaava on Otto Pulkkinen.
OVK:n seminaarivastaava
Opintovaliokunnan seminaarivastaava toimii yhdistyksen seminaaritoimikunnan puheenjohtajana. Seminaaritoimikunta järjestää syksyisin ja keväisin seminaareja ajankohtaisista oikeudellisesta aiheista.
Vuonna 2012 OVK:n seminaarivastaava on Elisa Tuomi.
OVK:n kirjastovastaavat
Pykälän toimistolla sijaitseva kirjasto on kirjastovastaavien valtakunta. Kirjastovastaavat huolehtivat kirjaston toiminnasta ja kehittämisestä yhteistyössä toimistosihteerin kanssa.
Vuonna 2012 OVK:n kirjastovastaavat ovat Sofia Otala ja Laura Päivinen.

