Tästä löydät sen kaiken:
viiva
Copyright 2010 Pykälä ry
Etusivu Yhdistys Valiokunnat Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainvaliokunnan eli UAV:n toimenkuvana on avartaa pykälistien maailmankuvaa oman rakkaan järjestömme kerhotilojen seinien ulkopuolelle. Poikkitieteellinen toiminta on ominta alaamme - ulkoasiainvaliokunnan bileissä saatatkin törmätä mitä ihmeellisimpiin ja inspiroivimpiin ihmisiin viherhaalarisista kyltereistä aina tanskalaisiin diplomi-insinööreihin.

UAV järjestää vuoden aikana lukuisia akateemisia pöytäjuhlia eli sitsejä yhteistyössä muiden ainejärjestöjen kanssa. Yhteistyötä on vuosien saatossa tehty lääkäreiden, teekkareiden, kyltereiden ja valtsikalaisten kanssa. Uusiakin tuttavuuksia solmitaan, viime vuonna mm. hollantilaisten oikeustieteen opiskelijoiden kanssa. Sitsien lisäksi UAV kantaa järjestelyvastuuta lukuisista muista poikkitieteellisistä tapahtumista.

UAV on Pykälän näyteikkuna tiedekunnan ja koko yliopiston kansainväliselle opiskelijakaartille. Valiokunta tiedottaa Pykälän toiminnasta vaihto-opiskelijoille ja pyrkii integroimaan heitä iloiseen oikkarijoukkoon. Sitseillämme saatatkin tavata ihmisiä niin Asikaisista kuin Australiastakin.

Valiokunta kokoontuu keskimäärin kerran kuussa. Kaikki ovat tervetulleita kuulemaan, minkälaisia rientoja on luvassa, ja valiokunta kallistaa tietenkin korvaansa uusille upeille ideoille.

UAV:n virat

UAV:n puheenjohtaja
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan tehtävänä on koota valiokunta säännöllisen epäsäännöllisesti koolle sekä johtaa puhetta kokouksissa. Puheenjohtajalla on myös viimekätinen vastuu valiokunnan toiminnasta.

Vuonna 2012 UAV:n puheenjohtaja on Riku Saarinen.

UAV:n varapuheenjohtaja
Varapuheenjohtaja toimii peejiin oikeana kätenä - ja välillä peukalona keskellä kämmentä. Hän huolehtii puheenjohtajan velvollisuuksista tämän ollessa syystä tai toisesta estynyt niitä hoitamaan. Niin ikään vpj laatii tehtävälistoja valiokuntalaisille sekä villeihin juhliin että hieman asiapitoisempiinkin tapahtumiin. Varapuheenjohtaja myöskin sirottelee ihmiset paikoilleen sitsipöytään ja tarjoaa apuaan muille valiokuntalaisille ja valiokunnille mitä erilaisimpiin pulmiin aina tarpeen vaatiessa. Merkittävin vpj:n vastuualueista on kuitenkin huolehtia kahvin keittämisestä UAV:n järjestämissä tapahtumissa.

Vuonna 2012 UAV:n varapuheenjohtaja on Joel Kujala.

UAV:n sihteeri
Sihteeri pitää pöytäkirjaa valiokunnan kokouksista. Pöytäkirjat kannattaa ehdottomasti lukea, jos haluaa tietää, mistä ulkoasiainvaliokunnassa puhutaan.

Vuonna 2012 UAV:n sihteeri on Laura Salokangas.

UAV:n kulttuurivastaava
UAV:n kultturivastaava toimii yhdessä YVK:n kulttuurivastaavan kanssa. Kulttuurivastaavien tehtäviin kuuluu erilaisten vierailujen ja tapahtumien järjestämistä kaikille kulturelleille pykälisteille. Kulttuurista nautitaan niin museoissa, teattereissa, baletissa kuin konserteissakin. Kultturivastaava on totta kai avoin myös uusille ideoille!

Vuonna 2012 UAV:n kulttuurivastaava on Julia Parikka.

KV-vastaava
KV-vastaavan tunnistaa siitä, että hänen sydämen asianaan ovat tiedekunnan ulkomaalaiset opiskelijat ja heidän hyvinvointinsa. Vaihtareiden hyvinvointia ja viihtyvyyttä hän pyrkii edistämään tiedottamalla heille jatkuvasti kaikesta Pykälän hauskasta toiminnasta ylläpitämällään pykala- english -sähköpostituslistalla. KV-vastaavan suurin ja tärkein missio on saada vaihtareita mukaan yhdistyksen toimintaan, jotta muutkin, kuin hän itse, saisivat nauttia monikulttuurisesta ja kansainvälisestä seurasta myös Pykälän seinien sisäpuolella. Tehtävänsä toteuttamiseksi hän on myös aina valmis vastaamaan vaihtareiden kiperiin kysymyksiin ja yleisesti hengailemaan heidän mahtavassa seurassaan. Internationality - it has quality!

Tsekkaa vaihtarisivut! An exchange student? Click here!

Vuonna 2012 KV-vastaava on Eira Lehtinen.

UAV:n matkavastaava
Pykälän kansainvälisyydestä vastaa osaltaan myös UAV:n matkavastaava, joka järjestää vuosittaisen ulkomaan excun. Lähes perinteikäs syysmatka on suuntautunut jo muun muassa Riikaan, Berliiniin ja Amsterdamiin. Vuodelle 2011 suunnitellaan kotimaanmatkaa Porvooseen sekä ulkomaanmatkaa Brysseliin. Matkavastaava suunnittelee ohjelman, hoitaa käytännön järjestelyt, markkinoi ja toimii matkanjohtajana.

Tutustu matkasivuihin klikkaamalla tästä!

Vuonna 2012 UAV:n matkavastaava on Katariina Vuorela.

UAV:n tiedottaja
UAV:n tiedottaja vastaa yhdistyksen tiedotusvastaavan apuna yhdistyksen sivuista, erityisesti vastuualueenaan valiokunnan omat sivut. Tärkein tiedottajan tehtävä on saada kaikki tietoisiksi valiokunnan tulevista kokouksista ja ennen kaikkea järjestettävistä tapahtumista - nimi tulee siis varmasti tutuksi pykälä-infon kautta! Tiedottajan käden jälki näkyy myös tapahtumien mainoksissa. Pykälässä toimii myös Tiedotustoimikunta, jonka jäsenenä myös UAV:n tiedottaja toimii.

Vuonna 2012 UAV:n tiedottaja on Kitta Kangas.

UAV:n emännät
UAV:n emännät vastaavat yhdessä YVK:n emäntien kanssa kaikenmoisten herkkujen valmistamisesta mm. sitseille, seminaareihin, Kiljavan mökkireissuille (bravuurina esim. pähkinänmakuiset kastikkeet). Raskas työ vaatii raskaat huvit ja emännät palkitaankin aina ikiomalla EP:llä eli emännän pullolla (lue kossulla). Keittokirjaa emännät eivät vielä koonneet, joten salaisia reseptejä voi tiedustella meiltä sähköpostilla. PS. Keittiössä on aina parhaat bileet!

Vuonna 2012 UAV:n emännät ovat Helka Halme, Britta Riipinen ja Viivi Siikasmaa.

UAV:n isännät
UAV:n isännät vastaavat erityisesti sitsijärjestelyistä. Pöytien kattamisen sekä tarjoilemisen lisäksi isännät pyörittävät pullorumbaa - he hankkivat sitsijuomat ja huolehtivat lopulta tyhjien pullojen palauttamisesta. Myös Pykälän yleisestä kunnossapidosta huolehtiminen on osittain isäntien vastuulla. Monet tehtävistä hoidetaan läheisessä yhteistyössä YVK:n isäntien kanssa.

Vuonna 2012 UAV:n isännät ovat Julia Isosaari, Arttu Joensuu ja Tuomas A. Koskinen.

Toimihenkilöt
Vuodesta 2010 lähtien UAV:ssa työskentelee toimihenkilöitä. Toimihenkilöiden asema valiokunnassa on virkailijoihin verrattava. Heidän toimenkuvansa määritetään valiokunnan sisällä aina kunkin vuoden alussa valiokunnan tarpeita vastaaviksi.

Vuonna 2012 toimihenkilöt ovat Jaakko Laitinen, Viivi Soivio, Tiina Sihvo, Tero Toivonen, Katariina Järvinen ja Vappu Halonen


 

Valiokuntien seuraavat kokoukset

Valiokuntien seuraavat kokoukset näet täältä.

vaakaviiva