Mainospalkki
Tästä löydät sen kaiken:
viiva
Copyright 2010 Pykälä ry
Etusivu Yhdistys Valiokunnat Yleisvaliokunta

YLEISVALIOKUNTA

Yleisvaliokunta eli YVK pitää pykälistit monella tapaa aktiivisina. YVK:n suurimpana vastuualueena on Pykälän useimpien bileiden järjestäminen. Lisäksi valiokunta järjestää myös muutamat sitsit vuodessa sekä legendaarisen baariviestin, Kertun kepittäjäiset.

Bileet riehakkaasta bilettämisestä rauhallisempaan sitsaamiseen ovat jo muodostuneet YVK:n tavaramerkiksi. Valiokunta järjestää lisäksi mm. kulttuurisia nautintoja aina baletista raskaaseen musiikkiin sekä urheiluntäyteistä hikoilua jalkapallosta sukellukseen. YVK:n tehtäviin kuuluu myös jokakeväisen Pykälä-viikon avajaisten järjestäminen.

YVK:ssa on 16 virkailijaa sekä 6 toimihenkilöä. Kaikilla virkailijoilla on yleisen valiokuntatyöskentelyn lisäksi oma virkansa hoidettavanaan. YVK:n virkailijat mm. järjestävät niin kulttuuri- kuin urheiluexcuja sekä pitävät huolta Pykälän teknisistä laitteista.

Yleisvaliokunta kokoontuu säännöllisen epäsäännöllisesti noin kolmen viikon välein. Kokoukset ovat avoimia koko jäsenistölle. YVK:n kokouksissa käymällä saa monipuolisen kuvan siitä, millaista ohjelmaa Pykälä jäsenilleen tarjoaa.

YVK:n virat

YVK:n puheenjohtaja
YVK:n puheenjohtaja johtaa puhetta valiokunnan kokouksissa. Puheenjohtaja vastaa valiokunnan toiminnasta ja toimii valiokunnan edustajana hallituksessa. Puheenjohtaja muodostaa yhdessä toisen yleisvastaavan sekä isäntien kanssa sillistoimikunnan, joka vastaa akateemisen silliaamiaisen toteuttamisesta.

Vuonna 2012 YVK:n puheenjohtaja on Suvi Syvänen.

YVK:n varapuheenjohtaja
YVK:n Varapuheenjohtaja johtaa valiokunnan kokousta puheenjohtajan poissa ollessa. Varapuheenjohtajan tärkeimpänä tehtävänä on vastata valiokunnan sisäisen toiminnan organisoinnista yleisvastaavien ohjeiden mukaisesti. Lisäksi varapuheenjohtajan toimenkuvaan kuuluu vuorolistojen laatiminen bileissä ja plaseerauksesta huolehtiminen sitseillä. Viimeisimpänä tehtävänään varapuheenjohtaja huolehtii myös kahvin keittämisestä yleisvaliokunnan tapahtumissa.

Vuonna 2012 YVK:n varapuheenjohtaja on Jussi Koivusalo.

YVK:n sihteeri

Sihteerin tehtäviin kuuluu pöytäkirjojen kirjoittaminen valiokunnan kokouksissa. Pöytäkirjojen seuraaminen pitää sinut ajan tasalla valiokunnan tapahtumista.

Vuonna 2012 YVK:n sihteeri on Heidi Kantola.

Kulttuurivastaava

YVK:n kultturivastaava toimii yhdessä UAV:n kulttuurivastaavan kanssa. Kulttuurivastaavien tehtäviin kuuluu erilaisten vierailujen ja tapahtumien järjestämistä kaikille kulturelleille pykälisteille. Kulttuurista nautitaan niin museoissa, teattereissa, baletissa kuin konserteissakin. Kultturivastaava on totta kai avoin myös uusille ideoille!

Vuonna 2012 kulttuurivastaava on Tiia Heikkinen.

Urheiluvastaava

Urheiluvastaavan toimenkuvaan kuuluu pykälistien liikuntamahdollisuuksista huolehtiminen. Urheiluvastaava järkkäilee tervehenkisiä urheilutapahtumia, jotta jokaisen sisäinen sohvaperuna saataisiin nitistettyä! Urheiluvastaava on päävastuussa mm. Fudiscupin organisoinnista.

Vuonna 2012 urheiluvastaava on Erkko Meri.

Ympäristövastaava

Ympäristövastaavan tehtävänä on edistää ekologisesti kestävämpiä toimintamuotoja Pykälässä. Tämä tapahtuu esimerkiksi muiden pykälistien ympäristökoulutuksen, ympäristösuunnitelman päivittämisen sekä mahdollisuuksien mukaan ympäristöaiheisten tapahtumien järjestämisen muodossa. Erityistä huomiota Pykälässä tulee kiinnittää kerhohuoneistolla ja toimistolla syntyvien jätemäärien minimoimiseen ja lajitteluun sekä energiankulutuksen hallintaan.

Vuonna 2012 ympäristövastaava on Sofia Pohls.

YVK:n tuotevastaava

Tuotevastaava on päävastuussa pykälistien haalarimerkkien, paitojen ja muiden asusteiden ulkomuodosta ja niiden riittävyydestä Pykälän toimistolla. Tuotevastaavan vuosittaisiin tehtäviin kuuluu mm. erilaisten haalarimerkkien suunnittelu sekä niiden tilaaminen.

Tuotevastaava vuonna 2012 on Monica Savander.

Laitevastaava

Laitevastaavan harteilla on huoneistomme elektroniikasta huolehtiminen. Hän on perillä niin värivalojen toiminnasta kuin kaiuttimien kytkennöistäkin. Laitevastaava on myös DJ Pykälän bileissä.

Vuonna 2012 laitevastaava on Vili Thesleff.

YVK:n tiedottaja

YVK:n tiedottaja vastaa hallituksen tiedotusvastaavan apuna yhdistyksen nettisivuista, erityisesti oman valiokuntansa sivuista. Tärkein tiedottajan tehtävä on pitää pykälistit tilanteen tasalla niin kaikista valiokunnan järjestämistä tapahtumista kuin kokouksistakin infoamalla niistä Pykälä-infossa ja nettisivuilla. Pykälässä toimii myös tiedotustoimikunta, jonka jäsenenä myös YVK:n tiedottaja toimii.

Vuonna 2012 YVK:n tiedottaja on Maija Kokkonen.

YVK:n emännät

YVK:n emännät vastaavat yhdessä UAV:n emäntien kanssa kaikenlaisten herkkujen valmistamisesta mm. sitseille, Kiljavan mökkireissuille ja bileisiin. Raskas työ vaatii raskaat huvit ja emännät palkitaankin aina ikiomalla EP:llä eli emännän pullolla (pullo erittäin kuivaa suomalaista valkoviiniä). Keittokirjaa emännät eivät ole vielä koonneet, joten salaisia reseptejä voi tiedustella sähköpostitse. P.S Keittiössä on aina parhaat bileet!

Vuonna 2012 YVK:n emäntiä ovat Mari Miettinen, Eero Rapola ja Tommi Kolehmainen.


YVK:n emäntä työssään.

YVK:n isännät

Isäntien tehtäviin kuuluu legendaarisen Silliksen järjestämisen lisäksi myös saunan pesu ja Pykälän tyhjentäminen tyhjistä pulloista. Isännät valmistavat laskiaisena myös perinteisen isännänmehun. YVK:n isännät hoitavat virkaansa läheisessä yhteistyössä UAV:n isäntien kanssa.


Vuonna 2012 YVK:n isäntiä ovat Teemu Lahdelma, Joonas Koskivirta ja Tuomas Haavikko.

Toimihenkilöt

Vuodesta 2010 lähtien YVK:ssa työskentelee toimihenkilöitä. Toimihenkilöiden asema valiokunnassa on virkailijoihin verrattava. Heidän toimenkuvansa määritetään valiokunnan sisällä aina kunkin vuoden alussa valiokunnan tarpeita vastaaviksi.


Vuonna 2012 YVK:n toimihenkilöt ovat Toni Kuosmanen, Joakim Larkio, Emilia Saloranta, Terhi Salmi, Mira Mutru ja Arttu Ahava

 

Valiokuntien seuraavat kokoukset

Valiokuntien seuraavat kokoukset näet täältä.

vaakaviiva