VALIOKUNTAAN? KYLLÄ KIITOS. VALIOKUNTAVAALIT 20.11. klo 18

Valiokunnat toimivat Pykälässä hallituksen alaisuudessa ja valiokunnan puheenjohtajana toimii yksi hallituksen jäsenistä. Nyt valittavien valiokuntien kausi alkaa 1.1.2018 ja jatkuu aina 31.12.2018 asti. Kaikki valiokuntalaiset osallistuvat jokaisen oman valiokuntansa tapahtuman järjestämiseen ja lisäksi useilla viroilla on omia virkakohtaisia tehtäviä tapahtumien ulkopuolella. Valiokuntatyöskentelyyn kuuluu lisäksi osallistuminen noin kerran kuukaudessa järjestettäviin valiokunnan kokouksiin ja silloin tällöin erilaiset yhdistyksen toimintaan liittyvät satunnaiset avustustehtävät (esimerkiksi siivousbileet).

Tutustu eri vaihtoehtoihin rauhassa ja valitse se, mikä sinua itseäsi kiinnostaa eniten. Virkalilijoiden yhteystiedot löydät täältä, kysy rohkeasti lisätietoja.

Valiokuntavirkailijat vuodelle 2018 valitaan kunkin valiokunnan vaalikokouksessa 20.11. klo 18.00 Pykälän kerhotiloilla (Suvilahdenkatu 10B, 5.krs)

Ennen vaaleja klo 17.30 alkaen voit tulla keskustelemaan tämän vuoden virkailijoiden kanssa ja kysellä heiltä virasta, josta olet kiinnostunut!

Alla lyhyesti esittelyt valiokunnista ja valiokuntaviroista.


OVK

OVK eli opintovaliokunta huolehtii Pykälän opintoedunvalvonnasta. Opintovaliokunta kokoustaa noin kerran kuukaudessa ja keskustelee ajankohtaisista opintoasioista pohtien myös Pykälän opintoedunvalvonnallisia linjanvetoja. Opintovaliokunta järjestää vuodessa muutaman tapahtuman, kuten Studia Iuridica -seminaarin, Graduillan  sekä Glamoursitsit. Opintovaliokunnan jäseniä ovat kaikki kokouksiin saapuvat  pykälistit, mutta Valiokuntavaaleissa valitaan lisäksi muutama OVK:n virkailija, joilla on omat erityiset vastuualueensa.

OVK on erittäin hyvä paikka jokaiselle, joka haluaa aidosti vaikuttaa opintoasioihin!

Varapuheenjohtaja

Opintovaliokunnan varapuheenjohtajaa voisi kuvailla opintovastaavan oikeaksi kädeksi. Hänen vastuullaan ovat käytännön järjestelyt kaikissa OVK:n tapahtumissa. Isoimpana näistä voisi mainita Glamoursitsit loppusyksystä, jotka kuuluvat Pykälän suurimpien ja kauneimpien sitsien joukkoon.  Vuoden varrelle mahtuu myös monia muita pienempiä opintoaiheisia tapahtumia, joihin vpj mm. hankkii puhujat ja järjestää tarjoilut. Vaikka vpj onkin päävastuussa näistä tapahtumista, ei niitä ole onneksi ainakaan tänä vuonna tarvinnut järkätä yksin, vaan mukana on aina ollut ahkera ja työtäpelkäämätön valiokunta. Suosittelen virkaa kaikille, joita kiinnostaa vähän asiapitoisempien tapahtumien järjestäminen (josta toki poikkeuksena kaukana asiallisesta olevat Glamot…) ja joilla on mielellään myös jo jonkin verran kokemusta Opintovaliokunnan tapahtumien järjestelystä.

Sihteeri

Opintovaliokunnan sihteerin vastuulla on valiokunnan kokouspöytäkirjojen laatiminen ja valiokunnan tiedottamisesta huolehtiminen. Kokouksia on noin kerran kuussa, minkä lisäksi aikaa  vie jonkin verran pöytäkirjojen puhtaaksi kirjoittaminen ja valiokunnan kokouksista sekä tapahtumista tiedottaminen. Vaikkei kyseessä olekaan mikään ”bilevaliokunta”, virkaan kuuluu myös opintovaliokunnan erilaisten tapahtumien, kuten seminaarien, järjestelyissä auttaminen. Virka on kuitenkin loistava mahdollisuus päästä seuraamaan ja osallistumaan Pykälän opiskelijaedunvalvontaan, vaikkei vielä olisikaan kokemusta opintovaliokunnan toiminnasta taikka opiskelijoiden edunvalvonnasta!

Opintovaliokunnan sihteeri on samalla myös valiokunnan tiedottaja. Hän on tiedotustoimikunnan jäsen ja osallistuu aktiivisesti yhdistyksen viestinnän koordinointiin.

 

Opintopiirivastaava

Opintopiirivastaava vastaa Pykälän opintopiirien järjestämisestä yhteistyökumppanien kanssa. Työ pitää sisällään yhteistyökumppanien etsimisen, aikataulujen neuvottelemisen sekä ilmoittautumisten koordinoinnin. Lisäksi opintopiirivastaava valmistelee opintopiirien alustavat aihejaot. Työ on itsenäistä ja hyvin suunniteltuna suhteellisen joustavaa. Vastaavana pääset toteuttamaan opintopiirejä Helsingin suurimpien asianajotoimistojen kanssa.

Seminaarivastaava

Opintovaliokunnan seminaarivastaava on myös seminaaritoimikunnan puheenjohtaja. Seminaarivastaavan ehkä tärkein tehtävä on vuoden alussa koota halukkaista opiskelijoista toimikunta, jonka tehtävänä on järjestää opiskelijoilla asiatapahtumia eri oikeudellisista aiheista. Yhdessä seminaaritoumikunta päättää seminaarin aiheen ja hankkii puhujat. Lisäksi toimikunnan tehtäviin kuuluu kaikki seminaariin liittyvä käytännön järjestely mm. tilojen varaus ja tarjoilujen järjestäminen.

Kirjastovastaava

Kirjastovastaavan tehtävään kuuluu yleisesti kirjaston toiminnasta huolehtiminen ja kehittäminen. Käytännössä kirjastovastaava huolehtii kirjaston kirjojen hankkimisesta, perimisestä ja käy esimerkiksi säännöllisesti postista hakemassa kirjalähetyksiä. Kirjat pitää myös laittaa hyllyihin sekä kirjata ylös kirjalistaan. Kirjastovastaavan rooli on tärkeä, eikä vaadi liikaa aikaa: riittävää on ollut, jos pari kertaa kuukaudessa on hoitanut kirjaston asioita. Virka sopii hyvin kaikille vuosikurssilta huolimatta: tarvitaan vain aito kiinnostus ja innostus kirjaston ja ovk:n toimintaan! ????

 


YSV

YSV eli selkokielellä yrityssuhdevaliokunta vastaa Pykälän yhteydenpidosta yritysten ja julkisyhteisöjen suuntaan ja lisäksi valiokunta kehittää yritysyhteistyötä entisestään. Valiokunta kokoustaa noin kerran kuukaudessa ja käsittelee kokouksissaan Pykälän yritysyhteistyön suuria linjoja, suunnittelee tulevia excursioita ja mahdollisia jäsenetuja sekä pohtii tapahtumien tuotesponsorointia. YSV järjestää lisäksi syksyllä Korruptiositsit, jotka ovat ehdottomasti yhdet vuoden parhaista sitseistä. YSV koostuu sen puheenjohtajana toimivasta hallituksen sihteeristä, erillisen haun kautta valittavasta yrityssuhdetoimikunnasta sekä valiokuntavaaleissa valittavista virkailijoista, jotka esitellään tarkemmin alla. Varapuheenjohtajan virkaa lukuunottamatta YSV:n virat sopii hyvin jokaiselle Pykälän yrityssuhteista kiinnostuneelle pykälistille vuosikurssista riippumatta.

Varapuheenjohtaja

YSV:n varapuheenjohtaja nimikkeensä mukaisesti johtaa puhetta yrityssuhdevaliokunnan kokouksissa puheenjohtajan ollessa estynyt. Tämä ei kuitenkaan muodosta pääosaa YSV:n varapuheenjohtajan tehtävistä, sillä lähes poikkeuksetta puheenjohtaja on kokouksissa paikalla. YSV:n varapuheenjohtaja osallistuu yrityssuhdevaliokunnan ohella yrityssuhdetoimikunnan työskentelyyn kokouksissa sekä käymällä yhteistyöneuvotteluissa yrityssuhdevastaavien kanssa. YSV:n varapuheenjohtaja suunnittelee yritysyhteistyön laajempaa kuvaa ja tulevaisuutta. Tehtäviin kuuluu etenkin uusien yritysyhteistyömuotojen valmistelua sekä uusien yhteistyökumppanien hankkimista. Kaiken kaikkiaan viran tehtävänkuvaus on melko avoin ja muokkautuu kulloisenkin viranhaltijan mukaan.

Sihteeri

YSV:n sihteeri kirjoittaa pöytäkirjat yrityssuhdevaliokunnan kokouksissa ja toimii valiokunnan tiedottajana. Lisäksi sihteeri tietysti osallistuu muun valiokunnan tavoin Korruptiositsien järjestämiseen. Tässä virassa pääsee seuraamaan läheltä, miten Pykälän yrityssuhteita hoidetaan, ja osallistumaan ideointiin. Vastuu ja käytännön toteutus yrityssuhteiden luomisessa ja ylläpidossa on lähinnä Yrityssuhdetoimikunnalla, mutta myös sihteeri pääsee neuvottelemaan yrityssuhteista tuotesponsoroinnin ollessa sihteerin toimialaa. Aiempaa kokemusta tältä saralta ei kuitenkaan vaadita. Sihteerin virka onkin ennen kaikkea hyvä näköalapaikka YSV:n toimintaan.

Yrityssuhdevaliokunnan sihteeri on samalla myös valiokunnan tiedottaja. Hän on tiedotustoimikunnan jäsen ja osallistuu aktiivisesti yhdistyksen viestinnän koordinointiin.

Jäsenetuvastaava

Jäsenetuvastaava pitää yllä suhteita jäsenetuja tarjoaviin tahoihin, ja pyrkii jatkuvasti laajentamaan jäsenetujen kirjoa. Jäsenetuvastaavan kädet ovat melko vapaat: minne tahansa voi soitella ja kysyä kiinnostaisiko yhteistyö pykälistien kanssa. Omien ideoiden lisäksi jäsenetuvastaava ottaa huomioon jäsenistön esittämät toiveet.  Tähän virkaan ei tarvitse aiempaa kokemusta yrityssuhteista, kiinnostus jäsenistöä ja jäsenetuja kohtaan riittää!

Excuvastaavat (2)

Excuvastaavien tehtävät kohdentuvat pitkälti excujen järjestelyihin liittyviin asioihin: uusien excujen ideointi, yhteydenpito yrityksiin ja ilmoittautumisasioiden hoitaminen sekä tietysti excuvastaavat pääsevät itsekin osallistumaan excuille. Hommia hoidetaan suurimmalta osin ihan sähköpostin välityksellä eikä se ole kovin aikaan ja paikkaan sidottua. Tehtävässä pääsee tutustumaan laaja-alaisesti erilaisiin työmahdollisuuksiin ja myös muihin pykälisteihin vähän erilaisissa merkeissä. Tässä virassa konkreettisesti saa paljon irti jo ihan työelämääkin ajatellen. Mikä parasta, tätä virkaa saa hoitaa yhdessä vastaavakollegan kanssa!


YVK

YVK eli yleisvaliokunta on Pykälän suurin valiokunta. Se järjestää monipuolisesti erilaisia tapahtumia ja monet niistä ovat nousseet kulttimaineeseen Pykälän yli 80-vuotiaan historian aikana. Tapahtumat suuntautuvat pääosin pykälisteille, mutta keväällä YVK hoitaa mahtipontisen ja poikkitieteellisen 1000 osallistujan baariviestin sekä wappubileet huippuartisteineen! Keväällä YVK järjestää kokonaisuudessaan noin kolme tapahtumaa.Tapahtumat painottuvatkin syyskuuhuun, jolloin niitä on noin kerran viikossa, mutta keskimäärin 1-2 kuukaudessa koko syyslukukautena. Näitä ovat mm. Punssikahvit, Syyskauden avajaiset, Syyskiljava ja Pikkujoulut. Bileitä pyritään kehittämään jatkuvasti entistä legendaarisimmiksi, suuremmiksi ja kauneimmiksi. Valiokuntalaisena pääseekin muokkaamaan tapahtumia omanlaisekseen, järjestämään niitä valiojoukon kanssa, luomaan niihin sisältöä mm. esiintyjävalinnoilla, kartuttamaan neuvottelutaitoja ja paljon muuta!

Varapuheenjohtaja

Yleisvaliokunnan varapuheenjohtaja toimii yleisvastaavan oikeana kätenä, ja pääsee vuoden aikana auttamaan mitä erilaisimmissa tehtävissä, kuten tarvittaessa valiokunnan kokouksen pitämisessä. Tärkeimpänä tehtävänä varapuheenjohtajalla on vastata etenkin sitsien aikana valiokunnan toiminnasta, laatia kaikkiin tapahtumiin vuorolistat sekä sitseille plaseeraukset ja budjetit. Varapuheenjohtaja, tuttavallisemmin ”veepeejii” onkin monissa tapahtumissa se henkilö, joka varmistaa, että yleisvaliokunnan muut virkailijat tietävät, mikä tehdä.

Sihteeri

Sihteerin tehtäviin kuuluu pöytäkirjojen kirjoittaminen valiokunnan kokouksissa, jonka jälkeen myöhemmin puhtaaksi kirjoitettu pöytäkirja lähetetään puheenjohtajalle. Puheenjohtajan hyväksyttyä pöytäkirjan, se lähetetään tiedotusvastaavalle, jonka jälkeen sen voi löytää ja lukea Pykälän nettisivuilta.

Sihteerin virka on todella opettavainen ja äärimmäisen hauska. Pöytäkirjojen muokkaaminen ja lukeminen saa nimittäin totisimmankin ihmisen hymyilemään ja väittäisin, että valiokuntalaisten kokouksessa sanomat vitsit ja letkautukset saavat kuivahuumorisimmankin ihmisen kyynelehtimään naurusta. YVK:n sihteeri vastaa myös valiokuntansa tapahtumien lipunmyyntien järjestämisestä bailataan.fi-palvelussa.

Kulttuurivastaava

YVK:lla ja UAV:lla on molemmilla oma Kulttuurivastaava, jotka järjestävät yhdessä kulttuuriexcuja. Excuja järjestetään noin kerran kuussa ja niiden kohteen saavat vastaavat päättää itse. Kulttuurivastaavan virka ei itsessään vie paljon aikaa, sillä hommia voi helposti jakaa keskenään tarvittaessa. Ajankäyttö on siis helppo sopeuttaa muuhun toimintaan valiokunnassa sekä sen ulkopuolella. Virkaan liittyvien tehtävien lisäksi kokoustetaan oman valiokunnan kanssa sekä osallistutaan tapahtumien järjestämiseen aina suunnitteluvaiheesta aamuyön siivoustalkoisiin saakka.

Urheiluvastaava

Urheiluvastaavan vastuulla on järjestää liikuntaan liittyviä aktiviteetteja pykälisteille. Virka onkin erityisen tärkeä, sillä urheiluvastaavan järjestämät tapahtumat aktivoivat myös paljon sellaisia Pykälän jäseniä, jotka eivät välttämättä innostu ”tavanomaisista” Pykälän tapahtumista. Urheiluvastaavan virassa pääsee todella haastamaan itseään ja mielikuvitustaan – oikeastaan vain taivas on rajana sille, mitä urheiluvastaava voi halutessaan järjestää!  Virka on vastuullinen ja jonkin verran aikaa vievä, mutta sitäkin palkitsevampi!

Ympäristövastaava

Ympäristövastaavan tehtävänä on ympäristövastuullisuuden ylläpitäminen Pykälässä, mikä toteutuu muun muassa kierrätystä organisoimalla, jäseniä ympäristöasioista eri tavoin infoamalla ja esimerkiksi erilaisia ympäristöaiheisia tapahtumia järjestämällä. Virka on vastuullinen ja melko itsenäinen, mikä mahdollistaa sen, että ympäristövastaava voi itse vaikuttaa paljon tehtäviensä sisältöön ja määrään. Ympäristöasioiden hoitamisen lisäksi pääsee tietenkin osallistumaan myös yleisesti valiokuntahommiin.

Tuotevastaava

Tässä virassa pääset käyttämään luovuuttasi. Voit suunnitella halutessasi uusia tuotteita ja vastuullasi on tietysti ylläpitää toimistolla olevaa tuotevalikoimaa yhdessä meidän ihastuttavan Sannatädin kanssa. Kuvanmuokkaustaitojen ynnä muiden ad-taitojen omaaminen on ehdotonta plussaa, sillä pääset suunnittelemaan tapahtumille esimerkiksi haalarimerkkejä, sekä julisteita. Vaikka tuotevastaava on osa YVK:ta, suositeltavaa on, että hän jakaa myös apuaan/osaamistaan tarvittaessa myös muillekin kerhoille ja tapahtumille.

Laitevastaava

Laitevastaavana roolinasi on varmistaa Pykälän tilojen laitteiston toimivuus ja opastaa muita tilojamme käyttäviä Pykälän jäseniä sekä mahdollisia vuokralaisia laitteiden käytössä. Virassa toimiminen ei edellytä mitään tiettyä aiempaa osaamista, mutta tehtävien hoidon kannalta olisi suotavaa tuntea entuudestaan muun muassa ATK- ja AV-laitteiston toimintaa. Myös tietynlainen asiakaspalveluhenkinen lähestymistapa on hyvä pitää mielessä, sillä laitevastaavana saat varmasti useita tiedusteluja virkaasi liittyen ja roolinasi on myös käydä auttamassa pykälistejä tarvittaessa paikan päällä.

Tiedottaja

Pykälän suurimman valiokunnan tiedottajalla on yleisen valiokuntatyöskentelyn lisäksi itsenäinen vastuualue – lähes vapaat kädet pitää huolta YVK:n tiedotuksesta. Tiedottajan tehtävänä on markkinoida YVK:n järjestämiä tapahtumia mm. luomalla kiehtovat ja luokseen kutsuvat Facebook-sivut tapahtumista kuten punssikahvit, syyskauden avajaiset sekä pikkujoulut.

Tiedottajalla on muihin virkoihin nähden melkoinen valttikortti; tiedottajana tutustut erittäin suureen määrään pykälistejä, sillä tiedottajana pääset valokuvamaan kaikki YVK:n tapahtumat. Samalla pääset nauttimaan tapahtumista, kuten muutkin juhlijat!

YVK:n tiedottaja on lisäksi osa hallituksen tiedotusvastaavan johtamaa tiedotustoimikuntaa, jonka tarkoituksena on edistää tiedon kulkua, ylläpitää pykälä-infoa sekä Pykälän yhtenäistä imagoa.

Tiedottajan virkakohtainen työ on itsenäistä, toki aikaa vievää, mutta erittäin palkitsevaa. Tiedottajalta vaaditaan sanavalmiutta, innovatiivisuutta ja ahkeruutta. Mikäli olet valmis kenties näkyvimpään valiokuntavirkaan ja yltiöpäiseen bondailuun sekä suonissasi sykkii ripaus runoilijan verta, on tämä virka parasta, mitä valiokuntatoiminta voi sinulle tarjota.

Isännät (6)

Isäntien päätehtävänä on järjestää yksi vuoden kohokohdista, SILLIS, jonka järjestelyyn heillä on hyvin vapaat kädet. Legendaarisen silliksen ohella isäntien vastuulle kuuluu myös Pykälän tiloista huolehtiminen tilavastaavan johdolla. Tehtäviin kuuluu esim. satunnaisia remppahommia sekä pullojen palauttelua. Isäntähommien lisäksi virkaan kuuluu normaaleista valiokuntatehtävistä huolehtiminen, kuten bileissä tai sitseillä auttaminen. Kaiken kaikkiaan isäntänä oleminen on hauskaa ja palkitsevaa hommaa! #mastersofthehouse

Toimihenkilöt (6)

Toimihenkilöitä on Yleisvaliokunnassa yhteensä kuusi. Toisin kuin muilla virkailijoilla, toimihenkilöillä ei ole mitään tiettyä vastuualuetta, vaan he ovat ns. yleismiehiä ja –naisia, mutta ehdottoman tärkeitä sellaisia! Toimihenkilöt ovat yvk:n tapahtumatiimien runko ja pääsevät vaikuttamaan ja päättämään bileiden ohjelmasta ja käytännön järjestelyistä. Toimihenkilöt hoitavat juoksevia asioita ja toimivat auttavana kätenä sekä tärkeänä tehtävänäon ostaa kokouksiin kokouseväät. Ilman toimihenkilöitä tapahtumien järkkääminen ei kuitenkaan onnistuisi; onhan heitä niin suuri joukko. Toimihenkilöiltä sujuu niin siivous kuin vaikkapa punssien ostaminen sitseille. Toimihenkilö on hyvä virka lähteä Pykälän ja valiokuntien toimintaan mukaan, sillä toimenkuva on hyvin vaihteleva ja virassa pääsee tekemään ja oppimaan hyvin erilaisia asioita.


UAV

UAV eli ulkoasiainvaliokunta järjestää pääsääntöisesti Pykälän poikkitieteelliset tapahtumat sekä joitakin vain jäsenistölle suunnattuja bileitä. Iso osa UAV:n tapahtumista on sitsejä. Valiokunnan toiminta keskittyy yleensä kevääseen, jolloin tapahtumia on 1-2 per kuukausi. Syksyisin UAV järjestää noin yhden tapahtuman per kuukausi.

UAV on oikea paikka kaikille, jotka ovat kiinnostuneet tapahtumien järjestämisestä ja poikkitieteellisestä toiminnasta!

Varapuheenjohtaja

Ulkoasainvaliokunnan varapuheenjohtajana toimin puheenjohtajan toisena kätenä. Näkyvimmät ja yleisimmät tehtävät kuuluvat sitsijärkkäilyihin: Vastaan käytännön järjestelyistä sitseillä, kuten mm plaseerauksesta, budjetista ja valiokuntalaisten vuoroista. Tehtävä sopii sellaiselle, jolla on valiokuntakokemusta, on järjestelmällinen eikä pelkää ottaa vastuuta.

Sihteeri

Ulkoasiainvaliokunnan sihteeri on vastuussa kokouksien pöytäkirjoista. Kokouksessa sihteeri kirjoitta ylös kaiken, yrittäen parhaansa mukaan suodattaa epäolennaisimmat ja julkaisukelvottomat kommentit pois. Yleensä esityslistaa käydään läpi melko nopeaan tahtiin, joten pöytäkirjat kirjoitetaan kotona puhtaaksi. Tämä vie aikaa noin tunnin kokouksen jälkeen. Sihteerin hommien lisäksi sihteeri hoitaa UAV:n tapahtumissa ihan normaaleja toimihenkilön tehtäviä. UAV:n sihteeri vastaa myös valiokuntansa tapahtumien lipunmyyntien järjestämisestä bailataan.fi-palvelussa.

Kulttuurivastaava

YVK:lla ja UAV:lla on molemmilla oma Kulttuurivastaava, jotka järjestävät yhdessä kulttuuriexcuja. Excuja järjestetään noin kerran kuussa ja niiden kohteen saavat vastaavat päättää itse. Kulttuurivastaavan virka ei itsessään vie paljon aikaa, sillä hommia voi helposti jakaa keskenään tarvittaessa. Ajankäyttö on siis helppo sopeuttaa muuhun toimintaan valiokunnassa sekä sen ulkopuolella. Virkaan liittyvien tehtävien lisäksi kokoustetaan oman valiokunnan kanssa sekä osallistutaan tapahtumien järjestämiseen aina suunnitteluvaiheesta aamuyön siivoustalkoisiin saakka.

KV-vastaava

Vaihtarivastaavan homma on monipuolista ja vähän erilaista kuin muiden valiokuntalaisten. Vaihtarivastaavana pääset tutustumaan oikiksen vaihto-opiskelijoihin, joita tulee joka vuosi syksyllä ja keväällä useita kymmeniä. Tärkein tehtävä on ylläpitää Pykälä-English -sähköpostilistaa. Kyseessä on englanninkielinen Pykälä-info, josta vaihtarit saavat tietoa pykälän tapahtumista. Myös tapahtumien suunnitteleminen ja järjestäminen oman ja vaihtaneiden fiiliksen mukaan kuuluu vaihtarivastaavan työnkuvaan. Toki kaiken tämän lisäksi hommaan kuuluu normaalit sitsijärkkäilyt ja yleinen UAV-toiminta (kts. Lisätiedot toimihenkilöistä).

Mikään natiivi ei tarvitse olla, vaan kouluenglannilla pärjää pitkälle!

Matkavastaava

Matkavastaavalla on hyvin vapaat kädet lähteä kehittämään ja tuomaan uusia tapahtumia Pykälään. Matkavastaava on vastuussa ulkoasiainvastaavan kanssa ystäväainejärjestöjen tapahtumista ja kommunikoinnista heidän kanssaan. Matkavastaavan tehtäviin kuuluu perinteisen appro-reissun, AATU:n yhteislähdön ja bussikuljetuksen organisointi. Näiden ohella matkavastaava osallistuu UAV:n toimintaan, kuten muutkin valiokunnan jäsenet.

Tiedottaja

UAV:n tiedottajan tehtäviin kuuluu Ulkoasiainvaliokunnan tapahtumia koskevien tiedotteiden ja kokouskutsujen laatiminen sekä valiokunnan tapahtumien kuvaaminen sekä kuvien editointi Pykälän kuvagalleriaa varten. Tämän lisäksi tehtävä pitää sisällään normaalia kaikille valiokunnan jäsenille kuuluvaa vuorojen tekemistä tapahtumissa. Lisäksi muutamien tapahtumien, kuten silliksen ja vappupäivän kuvaus hoidetaan yhdessä YVK:n tiedottajan kanssa. UAV:n tiedottaja edustaa valiokunta lisäksi tiedotustoimikunnassa jäsenenä. Virka on intensiivinen erityisesti keväällä UAV:lla ollessa paljon tapahtumia ja hommia tehdään välillä paljon myös vapaa-ajalla. Vastineeksi saa huikean hauskan ja toimintarikkaan valiokuntavuoden ja kuvatessa sekä kuvia editoidessa tuntee todellakin olleensa toiminnan ytimessä!

Emännät (6)

Pykälän emännät loihtivat ruoat sitseille ja moniin muihin tapahtumiin. Työnkuvaan kuuluu tukkureissut ja kokkailu tiiviissä 6 hengen emotiimissä. Kokkailupäivät vievät aikaa, mutta emojen työ ei kaadu siihen, jos joku tiimiläisistä ei joskus pääse paikalle. Sitseillä emäntiä kiitetään emännän pullon muodossa kokkailun jälkeen, jota ei tarvitse pitää esteenä virkaan hakemiselle, sillä kyse on hauskasta rituaalista, johon kaikki voivat osallistua sillä tavalla kuin hyvältä tuntuu. Ennakkoluuloista huolimatta, emännän pullo onkin muodostunut yhdeksi emännän työn kohokohdaksi! Tiivistettynä emännän virassa pääsee siis järkkäilemään monipuolisesti erilaisia tapahtumia, ja osaksi tiivistä tiimiä, josta voi saada elinikäisiä ystäviä!

 

Toimihenkilöt (8)

Toimihenkilön virka on mahtava tapa päästä tutustumaan valiokuntatoimintaan sekä Pykälään ja saada vastuuta, vaikka ei olisi täysin varma siitä mitä haluaa tehdä. Virassa avustetaan muita tarpeen mukaan ympäri vuotta, mutta hommat painottuvat sitsipäiville, jotka ovat hyvin tasaisesti ympäri vuoden. Näinä päivinä pitää kuitenkin olla valmis tulemaan hommiin aikaisin ja lähtemään myöhään, sillä valiokunta ei toimi jos kaikki haluavat ajoissa kotiin nukkumaan. Sitseillä toimihenkilöt yhdessä muiden valiokuntalaisten kanssa kattavat, tarjoilevat ruokia ja auttavat siivoamaan, yleisenä tehtävänään tehdä sitseistä mahdollisimman viihtyisät kaikille. Virassa ehdotonta plussaa on sen monipuolisuus ja ettei virkaan tarvita aiempaa kokemusta! Rohkeasti siis hakemaan!

© 2024 Pykälä ry
webDesign: Mekanismi »