Katsaus ja kommentti 4/2017

Teksti: Jose Saranpää

Q-kautinen 3/2017

Q-kautisen tuoreessa numerossa näkyy uusien alfojen ohella myös muunlaista muuttoliikettä, kun psykologian ja logopedian alojen opiskelijat muuttavat Siltavuorenpenkereeltä lääkis- ja hammaslääkisopiskelijoiden kanssa Meilahden kampukselle. Kompleksi ry:n puheenjohtajan vieraskynän perusteella vaikuttaa, että Meilahden uusi ekosysteemi vaatii puolin jos toisinkin hieman tottumista ja moni vanha psykalainen saattaa vielä tuntea koti-ikävää uudella kampuksella. Kampuksen uusi opiskelijakanta innosti pohtimaan alojen kohtaamista myös työelämässä.

Pääkirjoituksessa nostetaan kiinnostavalla tavalla esille kuinka paljon vaatimattomampia lääkärin ammattiolot ovat jo Itä- ja Kaakkois-Euroopassa, joissa terveyskeskuslääkärin palkka saattaa olla jopa alle maan keskitason. Samaten esimerkiksi hygienian suhteen saatetaan olla varsin vapaita ja leikkaussalissa anestesialääkäri voi parhaimmillaan pyyhkiä märät kätensä potilaan päällä olevaan peitteeseen.

Pääkirjoitus tuo sanottavasti mieleen Helsinki Law Clinicin viime keväisen oikeusapua ja oikeuksiin pääsemistä käsitelleen avoimen seminaarin. Seminaarin perusteella saattoi huomata kuinka autuas oikeusturva Suomessa on.*) Yhtäältä viralliset instituutiot kuten oikeusapulaki, oikeusasiamies tai vaihtoehtoiset riidanratkaisuelimet (erityisesti Kuluttajariitalautakunta) helpottavat yksilöiden oikeusturvaa siinä määrin, ettei vapaaehtoisuuteen perustuvat instrumentit kuten pro bono tai lakiklinikat ole ehtineet saada kovinkaan suurta jalansijaa Suomessa. Toisaalta muodollisen ja tosiasiallisen oikeuksiinpääsyn raja piirrettiin jälleen esille, kun kesällä valtakunnanmediassa uutisoitiin turvapaikanhakijoiden oikeusapuun liittyvistä vakavista ongelmista (esim. HS 29.7.2017).

Q-kautisesta löytyy myös paljon muuta kiinnostavaa luettavaa, kuten ohjeet medisiinarien saunapeliin, jonka tarkoituksena on ilmeisesti kutittaa lauteiden alta lauteilla istuvien kavereiden takapuolta (lukekaa itse tarkemmin) sekä perinteinen nousussa-laskussa -palsta, jossa epäilyttävästi vihjaillaan myös oikkareiden olevan humanistejä:

“Meilahdesta katsoen kaikki mitä Töölönlahdesta etelään päin Suomenlahteen saakka voi opiskella on, anteeksi kielenkäyttöni, humanismia.”

 

*) Joissain selvityksissä on jopa pohdittu onko yksilöllä liikaa oikeusturvaa (Esim. Havansi: “Oikeusturva – voiko sitä olla liikaakin?” LM 1/2001).

 

Lakimiesuutiset 6’2017

Lakimiesuutisten pääkirjoituksessa LML:n toiminnanjohtaja Jore Tilander muistutti, työaikalain uudistumisesta ja lain soveltamisalan selkiinnyttämisestä. Selkeytystä kaipaa erityisesti asiantuntijatyön, johon myös lakimiesammatit kuuluvat, soveltaminen.

Lakimiesuutisten pääuutinen on Brexit-kauppaneuvottelut. Artikkeli ei lupaa hyvää britannialaisille neuvotteluasemille , kuten myös lehden kannessa esiintyvä the Clash -viittaus ennustaa.

Kolumnissaan Matti Norri puhuu oikeudenkäynnin eri osapuolien moraalista, jonka voi katsoa myös heijastelevan esimerkiksi pitkään jatkunutta keskustelua asianajajan roolista aineellisen totuuden löytämisen ja asiakkaansa edunvalvonnan välillä. Keväällä Pykälän lounasklubilla vierailleen Susanna Reinbothin palstalla taas pohditaan ovatko tavishaastattelut raivanneet tietä fakta vs. mielipide -tyyppiselle someilmapiirille.

Allekirjoittaneen huomion kiinnittää kuitenkin professori Heikki Halilan kaksisivuinen juttu oikeustieteellisen tutkimuksen käyttötarkoituksesta. Halila ottaa siis kantaa oikeustieteellisen tutkimuksen erityispiirteeseen tuottaa oikeusyhteisöä palvelevaa lainopillista tutkimusta. Tämän moni vanhempi opiskelija saattaa muistaa gradujensa tai seminaaritöidensä metodia selostaessaan (“Aarnio 1989”) ja sen tarkoitus on pääpiirteissään esittää normiviidakossa kamppailevalle lainkäyttäjälle oikeudellisia tulkintasuosituksia. Kansainvälistymisen myötä tutkimuksissa ja väitöskirjoissa on kuitenkin lisääntynyt englanninkieliset, laaja-alaiset ja yhteiskunnallis-/taloustieteellis-liitännäiset tutkimusaiheet. Näillä on huomattavasti heikompi hyöty esimerkiksi tuomarityössä mutta kansainvälisessä huippututkimuksessa ne ovat usein kiinnostavampia.

Halilan esittämä puheenvuoro on kiinnostava ja Inter Vivos suositteleekin myös jokaista pykälistiä tutustumaan opiskelemansa alan akateemiseen debattiin. Jos lukeminen ei maistu, aihepiiriä omasta näkökulmastaan lähestyi tervetuliaisluennossaan (31.5.2017) myös professori Panu Minkkinen. Kyseinen luento on löydettävissä yliopiston sivuilta (ainakin 28.9.2017 oli löydettävissä). Molemmat viittaavat erityisesti KKO:n presidentti Timo Eskon tuomarinpäivillä pitämäänsä puheeseen.

Aihepiirin eräänlaisena sivurönsynä voidaan kuitenkin kohdistaa myös kritiikkiä siihen, miten tuomioistuin hyödyntää tutkimuksen tuottamaa dataa. Virolainen on vuosien saatossa ahkerasti kritisoinut vähäistä oikeuskirjallisuuteen viittaamista ja katsoi viime marraskuussa esimerkiksi KHO:n tehneen oikeushistoriaa referoimalla omassa ratkaisussaan oikeuskirjallisuuteen (Prosessioikeusblogi: “16. KHO 2016:190. Esteellisyys. Oikeuskirjallisuus oikeuslähteenä”, 29.11.2016).

Muutoinkin vanhemmassa oikeudellisessa keskustelussa on nähty viitteitä, ettei niin sanotusti kysyntä ja tarjonta aina kohtaa ja tutkimus jää hyödyntämättä (Esim. COMIn ja OPTULAn järjestämä tutkijaseminaari “Tuomioistuintutkimus muuttuvassa maailmassa”, myös kirjana COMI 2007). Tällöin siis tuore väitöskirja jää tuomioistuinten kirjastojen hyllyyn pölyttymään, jollei sen aihe ole kiinnostava tai ellei tuomari osoita aiheen puolesta omaa harrastuneisuuttaan. Muussa tapauksessa johtopäätökset pääsevät käytännön oikeuselämään vasta niiden tullessa sisällytetyksi oikeudellisten perusteosten päivitettyihin painoksiin.

Kategoriat: Katsaus ja kommentti Avainsanat: , , , , , , , ,