Päivin palsta 5/17

(Sote)haaveet kaatuu, niitä nousemaan ei saa. Eikö tosiaankaan saa?

Terve Päivi! Kaiken maailman poliitikoilta ei tuo sote-soppa tunnu onnistuvan sitten millään. Aina vain kiehuu yli. Miten tilanne pitäisi oikeasti hoitaa?

– Oikeiden kysymysten äärellä

Soteuudistuksessa julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta maakunnille. Samalla pyritään alentamaan kustannuksia, lyhentämään palvelujonoja, lisäämään digi- ja lähipalveluita, antamaan yksilöllisempää hoitoa ja apua sekä lisäämään asiakkaiden valinnanvapautta palveluiden tarjoajan valitsemisen suhteen. Yhtälö vaikuttaa haastavalta. Kysymys on monimutkaisesta kokonaisuudesta, jota koskeva hallituksen esityspaketti kuulemani mukaan painoi yli kaksi kilogrammaa. Eduskunnan perustuslakivaliokunta puolestaan kuuli yli 70 asiantuntijaa ennen kuin totesi ehdotuksen osin perustuslainvastaiseksi. Valitettavasti itsellänikään ei ole tarjota mitään viisasten kiveä tähän asiaan. Annan kuitenkin lukijoille hyväksi havaitun neuvon: etenkin siinä vaiheessa, kun mitään isompia vaivoja ei (vielä) ole, kannattaa harkita yksityisen sairauskuluvakuutuksen ottamista. Näin on kaikissa tilanteissa valinnanvapaus ja mahdollisuus nopeaan ja ilmaiseen (pl. omavastuu) hoitoon.

 

Yksi kysymys…

Moi Päivi! Olen ihastunut erääseen tyttöön jo pienen tovin. Mistä tiedän, tykkääkö kyseinen neitokainen minusta myös? Kissan nostaminen pöydälle pelottaa sillä pyörimme samoissa porukoissa ja hylkääminen voisi olla kiusallista meille molemmille. Tuntuu nololta, ihan kuin yläasteella olisi 🙁

 – Sateisten iltojen yksinäinen


Hyvä Sateisten iltojen yksinäinen. Monet ihmiset eri elämänvaiheissa ovat mainitsemasi dilemman edessä. Jotkut suosivat suoraa lähestymistapaa. Sen hyvänä puolena on vastauksen saaminen nopeasti, mutta se voi olla molempien kannalta kiusallinen, jos toinen osapuoli ei ole kiinnostunut tai ei ole vielä varma tunteistaan. Yhtenä vaihtoehtona on se, että teet pieniä aloitteita ja katsot, miten Neitokainen niihin reagoi. Jääkö hän juttelemaan kanssasi porukkanne tapaamisen jälkeen, saatko hänestä lounasseuraa tai vastaako hän viesteihisi nopeasti ja innokkaasti – ehkä itsekin uusiin puheenaiheisiin laajentaen, vai poistuuko hän yhteisistä tapaamisista nopeasti ja vastaa viesteihisi viipeellä ja/tai ns. lyhyen kaavan mukaan? Kyky lukea niin sanottuja hiljaisia signaaleja on ihmissuhdeasioissa tärkeä. Uskon, että jos Neitokainen on kiinnostunut sinusta, hän reagoi pieniin aloitteisiisi myötämielisesti ja huomaat sen itsekin. Joka tapauksessa kannattaa tiedostaa, että yhden ihmisen osoittama kiinnostuksen puute ei tarkoita, että sinussa olisi mitään vikaa. Eri ihmiset vain ovat kiinnostuneita erilaisista ihmisistä ja kahden ihmisen yhteensopimattomuus ei osoita, että kumpikaan olisi huono ihminen tai kumppani.

 

Käytännön journalismi

Mitä toimittajat ei tajua?

– U Kaleva –

Yleisesti ottaen suomalaisjournalismin taso on mielestäni hyvä. Toimittajilla saattaa mennä sekaisin esimerkiksi ehdonalainen vapaus ja ehdollinen vankeusrangaistus sekä EU:n tuomioistuin ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Kantapään kautta olen oppinut, että oma haastattelu kannattaa aina pyytää tarkastettavaksi ennen julkaisua. Hyvän journalistisen tavan mukaan tarkastusoikeus koskee vain sitaatteja, mutta asiantuntijahaastateltaville toimittajat antavat yleensä mielellään koko jutun luettavaksi asiavirheiden varalta.

 

Kategoriat: Heikin palsta, Päivin palsta Avainsanat: , , ,