Pääkirjoitus 1 / 2018

Kuva: Sara Hepolehto

Koko kuluva lukuvuosi on tuonut mukanaan paljon uutta. Koulutusuudistus on puhuttanut jo pidemmän aikaa ja sen tosiasiallisia vaikutuksia päästiin kokemaan ensimmäisen kerran viime syksynä. En voi väittää, ettenkö olisi itsekin jo useampaan kertaan nurissut uudistuksen aiheuttamasta hämmennyksestä, ylimääräisestä vaivasta ja ihan pelkästään siitä, että uudistus toi mukanaan muutoksia.

Muutokset tulevat harvoin kivuttomasti. Vanha järjestelmä ei välttämättä ollut lähelläkään täydellisyyttä, mutta luopuminen tuntuu aina isolta askeleelta. Havahduin kuitenkin pohtimaan omaa asennettani, kun muistelin niitä alkuperäisiä syitä ylipäätään haluta oikeustieteelliseen opiskelemaan. Yksikään niistä syistä ei ollut se, että oikeustieteellisessä opiskelu olisi pelkästään kirjatenttejä ilman läsnäolovelvollisuutta. Miksi en siis voisi olla valmis sopeutumaan koulutusuudistuksen tuomiin muutoksiin, jotka mahdollisesti ensinäkin parantavat opetuksen laatua ja valmistavat meitä paremmin työelämään? En toki edes aio väittää, etteikö se voisi tuoda mukanaan erilaisia haasteita kuin aikaisemmin, mutta ehkä voimme kukin omalla sitoutumisella vaikuttaa siihen, minkälainen lopputulos lopulta saadaan. Suurin jarruttaja onnistuneelle muutokselle on monesti asenne. Mutta haluammeko me todella olla niitä jarruttajia, jotka takertuvat vanhaan? En haluaisi sortua kliseisiin, mutta tunnetustihan muutos johtaa lopulta kehitykseen.

Itselleni tuli vuoden alussa ajankohtaiseksi pohtia jäsenlehtemme roolia ja sen merkitystä. Onko tämä muuttumassa kuolleeksi kirjaimeksi, jota ylläpidetään pinttyneen tavan ja perinteen vuoksi vai pitäisikö tässä vaalia jotain tiettyä yhteiskunnallista arvoa? Itse tulin siihen tulokseen, että kyseessä on joka tapauksessa meidän yhteinen lehtemme, jonka sisällössä pitää näkyä jäsenistömme moninaisuus ja se hienous, joka tulee yhteisöllisyydestä ja yhdessä tekemisestä. Tärkeää on toki se, että pystymme tuottamaan laadukasta sisältöä, sillä meillä jos kenellä on siihen kattavat mahdollisuudet. Toivon kuitenkin, että Inter Vivos voisi mielenkiintoisten artikkelien ja muun sisällön lisäksi tarjota väylän myös ikimuistoisten opiskeluvuosien tallettamiseen. Opiskeluaika tulee jossain vaiheessa päätökseen meillä kaikilla, ennemmin tai myöhemmin, ja niitä niin odotettuja työvuosia on edessä varmasti useita kymmeniä. Haluan nähdä lehdessämme niin tieteellistä kuin yhteiskunnallistakin sisältöä, mutta merkitystä on myös sillä, että talletamme opiskelijakulttuuriamme jäsenlehtemme kansien väliin.

Pykälässä osataan tunnetusti tehdä paljon yhdessä. Esimerkkeinä tästä ovat vuosi toisensa jälkeen aktiivisena pysyvät kerhot ja huikeat, ikimuistoiset bileet. Niihin kaikkiin tarvitaan sitä yhteisön voimaa, jonka haluan näkyvän lehdessämme, mutta jota voimme yhtä lailla hyödyntää esimerkiksi isoihin muutoksiin, oli kyseessä sitten yliopiston myllerrykset tai muut haasteet.

Eveliina Syrjänen

Päätoimittaja

 

Kategoriat: Pääkirjoitukset