När börjar?!

Teksti: Otto Juga    Kuvat: Miko Mustonen

Sunnuntai 15. huhtikuuta. Kello tikittää. Kevättuulen juhlapaikalle kuljettama huuma on käsin kosketeltavaa. Äänet voimistuvat, kun sadat pykälistit (ja muut hurmaavat vieraamme) rientävät haalareissaan viettämään vuoden suurinta ja kauneinta tapahtumaa: sillis on täällä jälleen!

Vuoden 2018 sillis oli uudella tavalla erilainen. Ensimmäistä kertaa tämän kolossaalisen tapahtuman järjestäminen uskottiin tilavastaavalta isäntien vapiseville phuksinharteille. Tammikuussa 2018 kukaan meistä tuskin edes tiesi mitä silliksen konsepti pitää sisällään – saatikka ymmärsi, miten tärkeä tapahtuma se raudanlujaan sillistasoon tottuneille pykälisteille on. Oli aika kasata toimikunta, ja toimikunta kasattiin. Toimikunta isolla T:llä.

Kuukausien suunnittelun ja kymmenien tuntien järjestämisen jälkeen kaikki oli vihdoin valmista. Tiivistämölle oli hommattu kaikenlaista härpäkettä nyrkkeilypelistä pomppulinnaan, reivihuoneesta paljuun. Temptation Island –teeman mukaisesti paikalle oli myös hoidettu televisiosta tuttu (ainakin TIS:iä seuranneille) Jonne ”Mr. Elämänpeli” Sahanen. Suurta huomiota herättivät myös paikalle saapuneet alpakat Olli ja Toivo, jotka taisivat olla phuksikapteenimme paljupulahduksen jälkeen silliksen suosituin kuvauskohde. Ruoka ja juoma näytti myös juhlakansalle uppoavan hyvin, joskin vaikuttaisi siltä, että allekirjoittaneelta eivät makkarat ennen syksyä jääkaapista lopu.

Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli mielestämme hyvin onnistunut. Suuri kiitos tästä kuuluu tietysti sekä isännille, toimikunnalle, tilavastaavalle että muille kortensa kekoon kantaneille. Toivottavasti kaikilla oli mahtava sillis. Sen tiedän, että meillä varmasti oli.

Kategoriat: Yleinen Avainsanat: