Pääkirjoitus 4/2018

Uuden lukuvuoden käynnistyminen tuo mukanaan täyttyvän kalenterin ja loputtoman määrän deadlineja. Ainakin itselläni. Ainoat innokkaat syksyn vastaanottajat taitavatkin olla tämän vuoden phuksit, kun muut haikailevat edelleen kuluneen kesän perään.

 

Ainut oikeasti harmaa ja ankea asia on kuitenkin yleensä se syksyn synkkyys – vaikka toisethan pitävät siitäkin. Loppujen lopuksi syksy tuo kuitenkin mukanaan enemmän syitä olla innoissaan tulevasta. Ehkä ei tarvitsekaan vaipua horrokseen. Vaikka olenkin jo ehtinyt myöhästyä yhdestä tentti-ilmoittautumisesta ja muutenkin olla hieman ihmeissäni opintojen ja töiden ristipaineessa.

 

Syksyn harmauteen liittyen haluaisin mainita yhden tärkeän asian. Se on niinkin kliseinen kuin hyvinvointi. Olin aidosti innoissani, kun huomasin, että tulevana syksynä tapahtumien joukosta löytyy myös § Voi Hyvin –viikko! Hyvinvointi ja oma jaksaminen ovat sellaista terveyteen panostamista, mistä on varmasti kiitollinen viimeistään ruuhkavuosien aikana tai muuten vain aikuisiällä ja vanhempana. Vaikka me opiskelemmekin alalla, jossa toisinaan suoritetaan (vähän liikaa), ollaan kilpailuhenkisiä ja kunnianhimoisia niin on hyvä muistaa, että viisas ihminen tietää, ettei voi tietää kaikkea ja vahva ihminen tietää, ettei kaikkea tarvitse jaksaa yksin. Vaikka syksyisin siltä välillä tuntuisikin.

 

Ja jos ympärillä tulviva tapahtumien kirjo ei kiinnosta yhtään, niin onneksi Suomen syksyn synkkyydessä on aina ihan okei vetäytyä myös viltin alle – seuranaan tietenkin tenttikirjat.

 

Eveliina Syrjänen

Päätoimittaja

Kategoriat: Yleinen