Puheenjohtajan kyselytunti 11.8.2021
Howdy!
Kesä alkaa piakkoin vaihtua syksyyn ja ennen kuin huomaammekaan alkavat phuksipallerot pyöriä Pykälään ja tapahtumat alkavat toden teolla.
Aivan ensimmäisenä haluan jo nyt muistuttaa ja selventää, että lähes jokainen tapahtuma on tarkoitettu KAIKILLE pykälisteille. Viime vuonna tapahtumia rajattiin koronan takia vain phukseille, jotta ne saatiin järjestettyä, mutta tämä on poikkeus normaaliin. Mikäli korona tilanne sallii palaamme normaaliin syksyllä. Suurimmassa osassa phuksitapahtumia on toki varattu phukseille omaa aikaa, mutta ovet avautuvat illemmalla myös vanhoille. Tulkaa siis kaikki tutustumaan uusiin phukseihin, omaan vuosikurssiinne sekä muihin vuosikursseihin. Hyvänä esimerkkinä tästä kaavasta on tämän viikon perjantain tapahtuma, joka ajaa korvaavien myöhäisten haalaribileiden virkaa. Tulkaa siis myös vanhat mestoille (lisätietoa tullut Pykälä infossa ma 19.7.2021 otsikolla: Phuksit20-REUNION)!
Kuitenkin ennen syksyn rientoja haluan lanseerata Pykälään uuden konseptin. Nostin puheenjohtajaksi hakiessani yhdeksi kärkiteemakseni avoimuuden lisäämisen yhdistyksen sisällä. Viime vuonna lanseerasin talhon kvartaalikahvit, jossa oli hauskan tapahtuman lisäksi tarkoitus tarjota mahdollisuus tulla tutkimaan ja kyselemään Pykälän talouden tilasta. Haluan jatkaa avoimuuden kehittämistä nykyisessä virassani ja lukuisten keskustelujen sekä etenkin sihteeriltä saamieni vinkkien perusteella aion kehittää tuota konseptia ja järjestää yhdistyksen sisäisen avoimuuden lisäämiseksi ensimmäistä kertaa puheenjohtajan kyselytunnin ke 11.8.2021 klo 1900-2000.
Kyselytunti järjestetään Teamsissä (linkki viestin lopussa). Tilaisuus nauhoitetaan (huomioikaa tämä, mikäli haluatte osallistua Teams-palaveriin) jotta jäsenistö voi katsoa tilaisuuden itselle sopivalla hetkellä. Kysymyksiä on mahdollista esittää itse tilaisuudessa tai etukäteen nimettömällä Forms-lomakkeella, jotta kynnys kysymysten esittämiseen olisi mahdollisimman matala. Kysyä voi mitä tahansa Pykälään liittyvää. Koska osallistujien jäsenyyttä ei tarkasteta ja video julkaistaan vastauksissa ei voida mennä yksityiskohtiin esim. talouskysymyksissä. Tällaisten kysymysten kohdalla pyydän ottamaan suoraan minuun yhteyttä sähköpostilla, soittamalla, tekstaamalla, hihasta nykäisemällä tai muuten. Vastaan mielelläni jäsenyyden tarkistamisen jälkeen kaikkiin kysymyksiin, mukaan lukien talouskysymyksiin ymv.
Forms on nyt auki ja se sulkeutuu 8.8. klo 2000: https://forms.gle/rdxwstyuVZ51SBcp9
Ystävällisin terveisin
Teemu Lehti
Hallituksen puheenjohtaja
Pykälä ry
+358 445222447