Hallitusvaalipaneeli 25.10. ja ehdokkaiden ennakkotietolomake
Syyskokous ja sen myötä Pykälä ry:n hallituksen valinta vuodelle 2023 lähestyvät jo kovaa vauhtia.
Aikaisempien vuosien tapaan järjestetään tänäkin vuonna hallitusvaalipaneeli ennen syyskokousta. Kun vaalipaneelissa sekä syyskokouksessa käytettävä aika ehdokasta kohden on suhteellisen rajallinen, tarjoamme ehdokkaille mahdollisuuden täyttää itsestään esitietolomakkeen. Jäsenistöllä on mahdollisuus tutustua ehdokkaiden lomakkeeseen täytettyihin tietoihin, kun ne julkaistaan yhdistyksen nettisivuilla hallitusvaalipaneelin päätyttyä. Tämän ajankohdan jälkeen täytetyt tiedot julkaistaan sivuilla sitä mukaan, kun niitä tulee. Vaalipaneeliin osallistuminen on kuitenkin ensisijainen tapa esittäytyä hallitusvaaliehdokkaana, minkä vuoksi kannustamme kaikki hakijoita osallistumaan tilaisuuteen.
Hallitusvaalipaneeli järjestetään tiistaina 25.10. Pykälän kerhotiloissa (Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs) klo 18.00. Hallitusvaalipaneeli striimataan myös Pykälän Facebook-sivuille, ja striimin yhteydessä on mahdollisuus esittää ehdokkaille kysymyksiä. Kannustamme hakijoita olemaan yhteydessä nykyisiin viranhaltijoihin jo ennen hallitusvaalipaneelia matalalla kynnyksellä.
Tärkeitä päivämääriä:
Yhdistyksen syyskokous järjestetään tiistaina 1.11. Tarkempaa tietoa kellonajasta ja kokouksessa käsiteltävistä asioista lähetetään myöhemmin virallisessa kokouskutsussa.
Pyydämme ehdokkaita jo tässä vaiheessa varaamaan alustavasti kalenteristaan seuraavat päivämäärät uusien hallituslaisten perehdytystä varten: 21.10. (huom. ennen hallitusvaalipaneelia), 2.12. ja 9.-11.12. Koska ensimmäinen perehdytyspäivä on jo ennen hallitusvaalipaneelia, pyytäisimme, että ehdokkaat täyttävät