MATKA: Hämeenkadun appro

On aika syksyn ensimmäiselle, phuksien ensimmäiselle, vuoden viimeiselle ja ennen kaikkea oman virassaoloni viimeiselle appromatkalle. Lokakuu lähestyy uhkaavaan tahtiin ja on jälleen aika suunnata kohti kaikkien oikkareiden suosikkikaupunkia – TAMPERETTA Hämeenkadun Appron merkeissä! 

Lokakuun 12. päivänä Tampereella tapahtuu, kun kaupunki täyttyy jälleen iloisesta haalarikansasta Suomen suurimman opiskelijatapahtuman myötä. Tapahtumanjärjestäjät kuvailevat tapahtumaa vuoden ”suurimmaksi ja kauneimmaksi” approksi, ja sehän tunnetusti meille pykälisteille sopii! Tapahtuma koostuu tuttuun tapaan Tampereen Keskustorin tapahtuma-alueesta, approkierroksesta sekä jatkoista. Pykälä on saanut 50 lipun kiintiön Tavara-aseman jatkoilla, joissa juhlakansaa viihdyttää huikea Anssi Kela (oot aina halunnut laulaa ”meistä tuli oikkareita” tälläses cases…), joten tätä et halua missään tapauksessa missata!

Approilun henkeen kuuluen tapahtumassa kierretään keskustan suorituspaikoiksi merkittyjä ravintoloita ja baareja ja kerätään merkintöjä appropassiin. Näillä suoritusmerkinnöillä osallistuja ansaitsee määrää vastaavan tutkinnon – ja upean haalarimerkin!

Tapahtuma on huikea mahdollisuus myös uusille phukseille sukeltaa mukaan Pykälän appromatkojen ja toki myös Suomen poikkitieteellisten opiskelijatapahtumien maailmaan. Tapahtumapäivänä lähdemme yhteisellä etkobussilla Helsingin keskustasta kohti Tamperetta alkuiltapäivästä. Tampereella kukin saa vapaasti approilla ja jatkoilla oman mielensä mukaan, kunnes paluubussi starttaa keskustasta kohti Helsinkiä n. kello 02.30. Helsinkiin odotettu paluuaika on noin 04.30 aamulla (ja hienosti ehtii pienryhmään halutessaan). Viimevuonna tämä oli Pykälän suosituin (loppuunmyyty) approreissu, eli nyt jos koskaan on aika lähteä mukaan!

Koko huvin hinnaksi muodostui 53 €, ja se pitää sisällään seuraavat asiat:

–       Meno-paluu kuljetus Kiasma-Tampere-Kiasma
–       Approlippu
–       Jatkolippu Tavara-asemalle
–       Tapahtuman haalarimerkki
–       Approon kuuluvat haalarimerkit 

Ilmoittautuminen tapahtumaan alkaa maanantaina 18.9. kello 11.00 alla olevan linkin Google Forms-lomakkeesta. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Muistakaa myös, että ilmoittautuminen on sitova (jälleenmyynnistä ohjeistetaan myöhemmin). Tapahtumaan mukaan päässeille ilmoitetaan sähköpostitse jälkikäteen mukaan pääsemisestä, maksuohjeista ja muusta yleishyödyllisestä. 

Linkki lipunmyyntiin: https://forms.gle/SM6jKwMZwhzBedDBA

Lisätietoa: https://appro.fi, instagramissa @hameenkadunappro

Tapahtuman Facebook: https://www.facebook.com/events/990632872243747/?ref=newsfeed 

MITÄ: Hämeenkadun Appro 2023
MILLOIN: 12.10.2023
MISSÄ: TAMPEREELLA
JATKOT: Tavara-asemalla, jossa esiintyy Anssi Kela
LIPUT: maanantaina 18.9. kello 11.00
MIKSI: Tampereella ei nähdä oikkareita tarpeeksi usein
MIKSI?????: Matkavastaava jää eläkkeelle ja haluaa vikat bileet

Eiköhän mennä taas vallottamaan Tampere!

Päivämäärä

12.10.2023
Mennyt tapahtuma

Aika

Koko päivä

Sijainti

Tampere

joulukuu 2024

MA
TI
KE
TO
PE
LA
SU
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
Tapahtumat 25. marraskuuta
Tapahtumat 26. marraskuuta
Tapahtumat 27. marraskuuta
Tapahtumat 28. marraskuuta
Tapahtumat 29. marraskuuta
Tapahtumat 30. marraskuuta
Tapahtumat 1. joulukuuta
Tapahtumat 2. joulukuuta
Tapahtumat 3. joulukuuta
Tapahtumat 4. joulukuuta
Tapahtumat 7. joulukuuta
Tapahtumat 8. joulukuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 9. joulukuuta
Tapahtumat 10. joulukuuta
Tapahtumat 11. joulukuuta
Tapahtumat 12. joulukuuta
Tapahtumat 13. joulukuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 15. joulukuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 16. joulukuuta
Tapahtumat 17. joulukuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 18. joulukuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 19. joulukuuta
Tapahtumat 20. joulukuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 21. joulukuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 22. joulukuuta
Tapahtumat 23. joulukuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 24. joulukuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 25. joulukuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 26. joulukuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 27. joulukuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 28. joulukuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 29. joulukuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 30. joulukuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 31. joulukuuta
Ei tapahtumia

Kommentit on suljettu.

© 2024 Pykälä ry
webDesign: Mekanismi »