Pykälän logo

Kiljavan lipunmyynti

Lippu tälle legendaariselle ja ikimuistoiselle reissulle kustantaa 36 euroa. Lipunmyynti järjestetään maanantaina 16.9. Pykälän kerhotiloissa klo 16.00 alkaen, mutta jonoon voi asettua jo hyvissä ajoin. Jonottajat pääsevät Pykälään sisälle noin klo 7.00 alkaen maanantaiaamuna. Pykälässä odotusajan voi viettää vapaasti mutta kuitenkin niin, ettei kerhotiloista saa poistua jonotuspaikan menettämisen uhalla.

Jokainen jonottaja voi ostaa enintään kaksi lippua. Mikäli ostat kaksi lippua, myydään toinen lippu nimeä vastaan. Jos saavut paikalle liian myöhään, pääset varasijajonotuslistalle, josta mahdollisten peruutuksien tapahtuessa sinulle tarjotaan lipunostomahdollisuutta järjestyksessä. Jonottaa saavat niin phuksit kuin vanhatkin, mutta vanhempien pykälistien osalta lippukiintiö on enintään viisi lippua.

Liput on viety useana vuonna nopeasti käsistä, ja huhut kertovat ensimmäisten jonottajien olleen viime vuonna paikalla jo edellispäivänä kello 12 aikaan. Ole siis ajoissa paikalla ja varmista paikkasi tällä mökkireissulla, sillä KILJAVA on todellakin sen arvoinen!

Päivämäärä

16.9.2024
Mennyt tapahtuma

Aika

16.00

Sijainti

Pykälän kerhotilat
Suvilahdenkatu 10 B, 5 krs.

toukokuu 2025

MA
TI
KE
TO
PE
LA
SU
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
Tapahtumat 28. huhtikuuta
Tapahtumat 29. huhtikuuta
Tapahtumat 30. huhtikuuta
Tapahtumat 1. toukokuuta
Tapahtumat 2. toukokuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 3. toukokuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 4. toukokuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 5. toukokuuta
Tapahtumat 6. toukokuuta
Tapahtumat 7. toukokuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 8. toukokuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 9. toukokuuta
Tapahtumat 10. toukokuuta
Tapahtumat 11. toukokuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 12. toukokuuta
Tapahtumat 13. toukokuuta
Tapahtumat 14. toukokuuta
Tapahtumat 15. toukokuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 16. toukokuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 17. toukokuuta
Tapahtumat 18. toukokuuta
Tapahtumat 19. toukokuuta
Tapahtumat 20. toukokuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 21. toukokuuta
Tapahtumat 22. toukokuuta
Tapahtumat 23. toukokuuta
Tapahtumat 24. toukokuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 25. toukokuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 26. toukokuuta
Tapahtumat 27. toukokuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 28. toukokuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 29. toukokuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 30. toukokuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 31. toukokuuta
Ei tapahtumia

Kommentit on suljettu.

© 2025 Pykälä ry
webDesign: Mekanismi »