Hallitusvaalipaneeli
Syyskokous ja sen myötä Pykälä ry:n hallituksen valinta vuodelle 2025 lähestyvät jo kovaa vauhtia.
Aikaisempien vuosien tapaan järjestetään tänäkin vuonna hallitusvaalipaneeli ennen syyskokousta. Kun sekä vaalipaneelissa että syyskokouksessa käytettävä aika ehdokasta kohden on suhteellisen rajallinen, tarjoamme ehdokkaille mahdollisuuden täyttää itsestään esitietolomakkeen. Jäsenistöllä on mahdollisuus tutustua ehdokkaiden lomakkeeseen täytettyihin tietoihin, kun ne julkaistaan yhdistyksen nettisivuilla hallitusvaalipaneelin jälkeen. Tätä myöhemmin täytetyt tiedot julkaistaan nettisivuilla sitä mukaan, kun niitä tulee. Vaalipaneeliin osallistuminen on kuitenkin ensisijainen tapa esittäytyä hallitusvaaliehdokkaana, minkä vuoksi kannustamme kaikki hakijoita osallistumaan tilaisuuteen.
Esitietolomake: https://forms.gle/
Hallitusvaalipaneeli järjestetään tiistaina 29.10.Pykälän kerhotiloissa (Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs) klo 18.00. Hallitusvaalipaneeli myös striimataan, ja striimin yhteydessä on mahdollisuus esittää ehdokkaille kysymyksiä. Striimistä ja sen seuraamisesta tiedotetaan tarkemmin ennen hallitusvaalipaneelia.
Kannustamme hakijoita olemaan yhteydessä nykyisiin viranhaltijoihin matalalla kynnyksellä jo ennen hallitusvaalipaneelia kaiken hallituksessa ja kyseisessä virassa toimimiseen liittyvän keskustelemiseksi.
Tärkeitä päivämääriä:
Yhdistyksen syyskokous järjestetään tiistaina 5.11. Tarkempaa tietoa kellonajasta ja kokouksessa käsiteltävistä asioista lähetetään myöhemmin virallisessa kokouskutsussa.
Pyydämme ehdokkaita jo tässä vaiheessa varaamaan alustavasti kalenteristaan seuraavat päivämäärät uusien hallituslaisten perehdytystä varten: 1.11. (huom. ennen hallitusvaalia), 4.12. ja 13.–15.12.
Mahdolisesti heräävien kysymysten tiimoilta voit olla yhteydessä allekirjoittaneeseen ().