Pykälän logo

    Captain’s table

    Heissan rakkaat phuksit!

    Seuraa tärrrkeä ilmoitus juuri teille erityisen tärkeästä ja legendaarisesta tapahtumasta, eli Captain’s Tablesta!

    Aika kaivaa esiin ne pienet valkoiset lappuset eli phuksipistekortit, jotka me kapteenit tyrkättiin käsiinne kun ensi kertaa saavuitte Pykälään. Phuksivuotenne läheneekin jo loppua ja nyt olisi meidän vuoro arvioida huikeat suoritukset phuksipistekortin täyttämisessä ja palkita saavutukset Wappubooleilla! Phuksipistekortti (ja mahdollinen kultainen lisäpistekortti) palautetaan Oluthuone Kaislaan maanantaina 28.4. klo 17 alkaen (Vilhonkatu 4).

    Me kapteenit olemme vastaanottamassa teidän kortteja, kirjaamassa puuttuvia pisteitä ja kuuntelemassa mitä innovatiivisimpia meriselityksiä.  Paikalle voi tulla vaikka kortti olisi siis kadonnut Pykälän lattioilla ryömiessä tai jäänyt tyhjänä takataskuun. Vanhemmat tieteenharjoittajat ja valmistuneet ovat myös heti alusta alkaen tervetulleita mestoille!

    Jos et pääse paikalle, phuksipistekortin voi palauttaa Pykälän toimistolle viimeistään 29.4. aukioloaikojen puitteissa / tai meille sähköpostiin (liitä mukaan kuvat kortista + meriselitykset puuttuvista pisteistä).

    Wappubooleilla tiistaina 30.4 odotus päättyy ja ansioituneille jaetaan se suurin ja kaunein Pykälisti-merkki!

    MITÄ: Captain’s Table

    MISSÄ: Oluthuone Kaisla (Vilhonkatu 4)

    MILLOIN: 28.4. klo 17 alkaen

    MIKSI: ”Keksittiin se aikoinaan mun vanhemman phuksikapteenikaverin Anders Wikmanin kanssa. Kutsuttiin pykälä-infossa jengi silloiseen Sports Academyyn vetämään kaljaa, keräämään mahdollisia puuttuvia phuksipisteitä ja kertomaan mahdollisia meriselityksiä. Sit ilmoitettiin että siitä lähetään koko porukalla jatkoille yksiin bileisiin yhteen mestaan.” -Tatu Oikarinen, phuksikapteeni 2001

    Päivämäärä

    28.4.2025
    Mennyt tapahtuma

    Aika

    17.00
    Tapahtumat 29. syyskuuta
    Tapahtumat 30. syyskuuta
    Tapahtumat 1. lokakuuta
    Tapahtumat 2. lokakuuta
    Tapahtumat 3. lokakuuta
    Tapahtumat 4. lokakuuta
    Tapahtumat 5. lokakuuta
    Ei tapahtumia
    Tapahtumat 6. lokakuuta
    Tapahtumat 7. lokakuuta
    Tapahtumat 8. lokakuuta
    Tapahtumat 9. lokakuuta
    Tapahtumat 10. lokakuuta
    Tapahtumat 11. lokakuuta
    Tapahtumat 12. lokakuuta
    Tapahtumat 13. lokakuuta
    Ei tapahtumia
    Tapahtumat 14. lokakuuta
    Tapahtumat 15. lokakuuta
    Tapahtumat 16. lokakuuta
    Ei tapahtumia
    Tapahtumat 17. lokakuuta
    Tapahtumat 18. lokakuuta
    Ei tapahtumia
    Tapahtumat 19. lokakuuta
    Ei tapahtumia
    Tapahtumat 20. lokakuuta
    Tapahtumat 21. lokakuuta
    Tapahtumat 22. lokakuuta
    Tapahtumat 23. lokakuuta
    Tapahtumat 24. lokakuuta
    Tapahtumat 25. lokakuuta
    Tapahtumat 26. lokakuuta
    Tapahtumat 27. lokakuuta
    Tapahtumat 28. lokakuuta
    Tapahtumat 29. lokakuuta
    Tapahtumat 30. lokakuuta
    Tapahtumat 31. lokakuuta