Pykälän logo

CockFlip -sitsit by FCC Flippi & Pykälä Cocktail Club

Yksi vuoden ehdottomista kohokohdista on täällä! FCC Flippi ja Pykälä Cocktail Club yhdistävät jälleen voimansa ja ensimmäistä kertaa vuoden 2017 jälkeen legendaariset CockFlip-sitsit tekevät paluun Pykälän kerhotiloihin. 

Kyseessä on kahden kerhon yhteiset sitsit: Pykälä Cocktail Club pitää huolen siitä, että sitsikansan suuta kostutetaan tavallista paremmilla juomilla: sitseillä tarjoillaan kaksi cocktailia tai mocktailia perinteisten sitsijuomien sijaan. FCC Flippi puolestaan huolehtii legendaarisesta laulunjohtamisesta, sitsaajien viihdyttämisestä ja kilpailuhengen nostattamisessa. Pykälistien sydämet vallanneesta flippaamisesta päästään nauttimaan sekä sitsien aikana että kaikille avoimilla ja ilmaisilla jatkoilla. Kerhojen ei niin kovin kokenut emäntäkaarti pyrkii lisäksi loihtimaan sitsiruokaa, mutta annokset eivät välttämättä ole aivan perinteisen kaavan mukaiset. DC on vapaa, mutta pakollinen – aivan ykkösiä ei kannata iskeä ylle, sillä flipatessa roiskuu. 

Kaikille mukaan päässeille lähetetään vahvistusviesti ja maksuohjeet pian ilmoittautumisen jälkeen. Tämä on myös hyvä tilaisuus tutustua FFC Flipin sekä suurta paluuta tekevän Pykälä Cocktail Clubin toimintaan! Tule siis mukaan näille legendaarisille sitseille!

MITÄ? CockFlip, Pykälä Cocktail Clubin ja FCC Flipin yhteiset sitsit
MISSÄ? Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10 B
MILLOIN? Pe 6.12.2024 klo 18.30.
KUINKA PALJON? 15 €, sisältäen haalarimerkin.

JATKOT? Avoimet jatkot Pykälässä klo 23.30 alkaen!
MITÄ PUEN? Ei haalareita tai eläinkuosisia pukuja, muuten DC vapaa, mutta pakollinen. Varaudu roiskeisiin.
MITEN? Sitova ilmoittautuminen alkaa keskiviikkona 27.11. klo 12.00 seuraavasta linkistä: https://forms.gle/oDUDihwVZaDncN769, ja päättyy lauantaina 30.11. klo 10.00.

Päivämäärä

6.12.2024
Mennyt tapahtuma

Aika

18.30

maaliskuu 2025

MA
TI
KE
TO
PE
LA
SU
24
25
26
27
28
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
Tapahtumat 24. helmikuuta
Tapahtumat 26. helmikuuta
Tapahtumat 27. helmikuuta
Tapahtumat 1. maaliskuuta
Tapahtumat 2. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 3. maaliskuuta
Tapahtumat 4. maaliskuuta
Tapahtumat 5. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 6. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 7. maaliskuuta
Tapahtumat 8. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 9. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 10. maaliskuuta
Tapahtumat 11. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 12. maaliskuuta
Tapahtumat 13. maaliskuuta
Tapahtumat 14. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 15. maaliskuuta
Tapahtumat 16. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 17. maaliskuuta
Tapahtumat 18. maaliskuuta
Tapahtumat 19. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 20. maaliskuuta
Tapahtumat 21. maaliskuuta
Tapahtumat 22. maaliskuuta
Tapahtumat 23. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 24. maaliskuuta
Tapahtumat 25. maaliskuuta
Tapahtumat 26. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 27. maaliskuuta
Tapahtumat 28. maaliskuuta
Tapahtumat 29. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 30. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 31. maaliskuuta
Tapahtumat 1. huhtikuuta
Tapahtumat 3. huhtikuuta
Tapahtumat 4. huhtikuuta
Tapahtumat 5. huhtikuuta

Kommentit on suljettu.

© 2025 Pykälä ry
webDesign: Mekanismi »