Pykälän pikkujoulut

Arvoisat pykälistit,

Syksy on edennyt vauhdikkaasti sitäkin vauhdikkaampien tapahtumien merkeissä. Pian onkin aika ottaa hengähdystauko tästä kiireisestä arjesta, laittaa koulukirjat syrjään ja rauhoittua odottamaan joulun koittoa. Ennen tätä pääsemme kuitenkin juhlistamaan kulunutta lukukautta vielä kerran, sillä legendaariset Pykälän pikkujoulut ovat taas täällä!

Tapahtuma järjestetään lauantaina 7.12., ja ilta alkaa Pykälässä perinteisen joululounaan merkeissä klo 15.00. Lounaasta ei kannata jäädä paitsi, sillä maukkaan jouluruuan, terästetyn glögin ja arvonnan lisäksi lounaaseen kuuluu mahdollisuus laulaa karaokea!

Kun mahat on saatu täyteen herkullista jouluruokaa, on oiva tilaisuus suunnata esimerkiksi joulumarkkinoille nauttimaan lisää glögiä tai vätköilemään ystävän luokse ennen jatkoja. Kello 21.00 on aika palata takaisin Pykälään vauhdikkaille open bar -jatkoille, joissa joulun taianomaisen tunnelman nostaa kattoon kaikkien rakastama SexA! Jatkoilla pidetään huolta myös juhlijoitten nälkätilanteesta, sillä osallistujille tarjotaan yöllä yöpalaa.

Lipunmyynti tähän vuoden huipentavaan tapahtumaan alkaa maanantaina 18.11. klo 12.00 seuraavasta linkistä: https://kide.app/events/e0eab30b-3c70-4fdb-a912-9551cd36249a. Pikkujoulut ovat poikkitieteelliset, joten ota ystäväsi mukaan ja tule nauttimaan ikimuistoisesta illasta!

Lippupaketteja on tarjolla kolmea eri laatua:

  1. Pelkkä joululounas Pykälässä klo 15.00–18.00. Ei oikeuta osallistumista jatkoille. 10 €
  2. Pelkät jatkot Pykälässä klo 21.00 alkaen. Ei oikeuta osallistumista joululounaalle. 15 €
  3. Yhdistelmälippu: Joululounas + jatkot pykälässä. 20 €

Aikataulu:

15.00–18.00: Joululounas Pykälässä

21.00 alkaen: Jatkot Pykälässä

MITÄ: Pykälän pikkujoulut 2024
MISSÄ: Pykälän kerhotilat (Suvilahdenkatu 10 B)
MILLOIN: La 7.12. joululounas klo 15.00–18.00, jatkot klo 21.00-
MIKSI: Juhlitaan vielä kerran ennen joulun rauhalliseen tunnelmaan uppoutumista!
DC: Joulu (Huom! Ei haalareita)

LIPUT: Maanantaina 18.11. klo 12.00 Kide.app: https://kide.app/events/e0eab30b-3c70-4fdb-a912-9551cd36249a

 


 

Dear members of Pykälä,

Fall has passed rapidly with a whirlwind of events. It’s almost time to take a break from our busy routines, set aside our textbooks, and await the arrival of the holiday season. But before that, we get to celebrate the past semester once more because the legendary Pykälä Christmas Party is back!

The event will take place on Saturday, December 7th, starting at Pykälä with a traditional Christmas lunch at 3:00 PM. Don’t miss out on the lunch, as it includes delicious Christmas food, mulled wine, a raffle, a chance to sing karaoke, and a surprise activity!

Once you’ve filled up on delectable Christmas cuisine, you can head to the Christmas market for more mulled wine or visit a friend before returning to Pykälä at 9:00 PM for a lively open-bar afterparty with the beloved SexA band, elevating the magical Christmas atmosphere. We’ll also take care of your late-night snack needs during the afterparty.

Ticket sales for this year’s grand finale event begin on Monday, November 18th, at 12:00 PM via this link:https://kide.app/events/e0eab30b-3c70-4fdb-a912-9551cd36249a. Pykälä Christmas Party is interdisciplinary, so bring your friends along and enjoy an unforgettable evening!

There are three types of ticket packages available:

Christmas lunch at Pykälä from 3:00 PM to 6:00 PM. This ticket does not grant entry to the afterparty. Price: €10.
Afterparty at Pykälä starting at 9:00 PM. This ticket does not include the Christmas lunch. Price: €15.
Combo ticket: Christmas lunch + afterparty at Pykälä. Price: €20.

Schedule:

3:00 PM – 6:00 PM: Christmas lunch at Pykälä

9:00 PM onwards: Afterparty at Pykälä

WHAT: Pykälä Christmas Party 2024

WHERE: Pykälä club premises (Suvilahdenkatu 10 B)

WHEN: Saturday, December 7th, Christmas lunch from 3:00 PM to 6:00 PM, afterparty from 9:00 PM onwards

WHY: Let’s celebrate once more before diving into the calm atmosphere of Christmas!

DRESS CODE: Christmas (Note: No overalls)

TICKETS: Available from Monday, November 18th, at 12:00 PM on Kide.app: https://kide.app/events/e0eab30b-3c70-4fdb-a912-9551cd36249a.

Päivämäärä

7.12.2024
Mennyt tapahtuma

Sijainti

Pykälän kerhotilat
Suvilahdenkatu 10 B, 5 krs.

maaliskuu 2025

MA
TI
KE
TO
PE
LA
SU
24
25
26
27
28
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
Tapahtumat 24. helmikuuta
Tapahtumat 26. helmikuuta
Tapahtumat 27. helmikuuta
Tapahtumat 1. maaliskuuta
Tapahtumat 2. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 3. maaliskuuta
Tapahtumat 4. maaliskuuta
Tapahtumat 5. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 6. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 7. maaliskuuta
Tapahtumat 8. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 9. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 10. maaliskuuta
Tapahtumat 11. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 12. maaliskuuta
Tapahtumat 13. maaliskuuta
Tapahtumat 14. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 15. maaliskuuta
Tapahtumat 16. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 17. maaliskuuta
Tapahtumat 18. maaliskuuta
Tapahtumat 19. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 20. maaliskuuta
Tapahtumat 21. maaliskuuta
Tapahtumat 22. maaliskuuta
Tapahtumat 23. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 24. maaliskuuta
Tapahtumat 25. maaliskuuta
Tapahtumat 26. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 27. maaliskuuta
Tapahtumat 28. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 29. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 30. maaliskuuta
Ei tapahtumia
Tapahtumat 31. maaliskuuta
Tapahtumat 1. huhtikuuta
Tapahtumat 3. huhtikuuta
Tapahtumat 4. huhtikuuta
Tapahtumat 5. huhtikuuta

Kommentit on suljettu.

© 2025 Pykälä ry
webDesign: Mekanismi »