
YSV:n urailta II 2024
YSV:n uraillassa on tarkoitus valottaa, mitä kaikkea OTM-tutkinnolla on mahdollista tehdä. Mikäli siis sinua kiinnostaa esimerkiksi ura liiketoiminnan johtorooleissa, tuomioistuinlaitoksessa, kansainvälisen oikeuden parissa tai edunvalvonnassa, on tämä ilta sinua varten! Ja vaikka et olisikaan yhtään varma tulevaisuuden haaveistasi, on tämä oiva tilaisuus tulla kartoittamaan erilaisia mahdollisuuksia, jotka ehkä muuten jäävät vähäisemmälle huomiolle.
Illan panelistit ovat:
Reino Hyvärinen, Partner, Head of Law, EY Finland
Reino Hyvärinen on toiminut merkittävissä liiketoiminnan johtorooleissa muun muassa KONEella ja nyt EY Law:ssa lakitoimintojen johtajana. Hänen tehtäviinsä kuuluu johtaa ja kasvattaa yritysten kasvua ja kannattavuutta kansainvälisessä ympäristössä. Koulutukseltaan hän on OTK (oikeistaloustiede) Helsingin yliopistosta. Tällä hetkellä Hyväristä kiinnostaa tulevaisuuden lakiasiaintoimintojen mallintaminen ja modernit, skaalautuvat ja teknologia-avusteiset yrityslakipalvelut. Hän ymmärtää digitalisaation olevan jatkuva prosessi, ja on työskennellyt aktiivisesti sen parissa, jotta yritysten lakiosastot voivat saada aikaan enemmän vähemmällä. Hyvärisen mielestä juristin koulutus antaa mahdollisuudet olla myös innovatiivinen ja vaikuttava, jos muistaa tarjota uusia näkökulmia ja ratkaisuja liike-elämän haasteisiin.
Marjaana Laine, Pakolaisneuvonnan johtava juristi, pakolais- ja ulkomaalaisoikeuteen erikoistunut ihmisoikeusjuristi
Marjaana on avustanut turvapaikanhakijoita ja muita ulkomaalaisia (mm. perheenyhdistäminen) sekä kansallisissa prosesseissa että ylikansallisissa (mm. EIT:ssä ja YK:n ihmioikeuskomiteassa) sekä tehnyt aiheeseen liittyen asiantuntijatyötä viime vuosituhannelta eli yli 30 vuotta. Asiantuntijatyöhön kuuluu mm. lausunnot, osallistuminen asiantuntijakuulemiseen Eduskunnan valiokunnissa, sidosryhmätyöskentely (kansallisesti ja euroopan tasolla) sekä kouluttaminen. EIT valitusten lisäksi Marjaana on hoitanut useita toimeksiantoja YK:n kidutuksen vastaisessa komiteassa, joista jälkimmäisestä tuli esimerkiksi viime vuonna kaksi ratkaisua: N.U. v. Suomi.
Juuso Hyvärinen, esittelijä Helsingin hovioikeudessa
Juuso suoritti kesällä päättyneen auskultointinnin yhdistelmäharjoitteluna Helsingin käräjä- ja hovioikeudessa ja työskentelee hovioikeudessa esittelijänä tuomioistuinharjoittelun päätyttyä. Juuso on aiemmin työskennellyt ulosoton erityistäytäntöönpanossa lakimiesylitarkastajana sekä eri tehtävissä Maahanmuuttovirastossa. Ennen OTM-tutkinnon suorittamista Helsingin yliopistossa Juuso opiskeli alemman oikeustieteellisen tutkintonnon Lontoossa. LLM-tutkintonsa on oikeustaloustieteestä.
Riikka Tähtivuori, Medialiiton elinkeinopolitiikan johtaja
Riikka valmistui oikeustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1998. Myöhemmin, jo aloitettuaan uransa, hän suoritti LL.M.-tutkinnon European Intellectual Property Law Tukholman yliopistossa. Ennen nykyistä tehtäväänsä Medialiitossa Riikka on toiminut monissa tehtävissä, kuten Suomen Yrittäjissä oikeudellisena neuvonantajana, FinCom ry:lla lakiasiainjohtajana sekä Elinkeinoelämän keskusliitossa IPR-asioiden parissa johtavana neuvonantajana.
Illan aikana saat siis varmasti hyvän kokonaiskuvan siitä, mitä kaikkia mahdollisuuksia tuleva tutkintosi mahdollistaa, ja ehkäpä löydätkin uuden urahaaveesi!
Alla olevalla Google Forms -lomakkeella voit jättää kysymyksiä, joita haluaisit panelisteilta kysyttävän. Tilaisuudessa on aikaa myös yleisön kysymyksille, mutta emme voi taata, että välttämättä kaikkia yleisön kysymyksiä ehdittäisiin itse paneelin jälkeen käymään läpi. Mikäli siis tahdot, että kysymyksesi tulee osaksi paneelia, jätäthän sen meille Forms-lomakkeella! Lisäksi lomake toimii myös ennakkoilmoittautumisena, mutta tilaisuuteen on mahdollista tulla ilman ennakkoilmoittautumista. Tarjolla on pientä purtavaa osallistujille, joten ennakkoilmoittautumalla takaat sen, että sinulle riittää osasi tarjoiltavista.
Linkki Formsiin:
https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSeYRelGuQREowVl1MobJ6s_9TIEl7wXv1s_Gt8cLrqOgL5q2Q/viewform
MITÄ: Urailta II 2024
MISSÄ: Pykälän kerhotilat, Suvilahdenkatu 10 B, 5. kerros
MILLOIN: Torstaina 17.10.2024 klo 18.30 alkaen
MIKSI: Erinomainen mahdollisuus kartoittaa tulevia urahaaveitasi sekä perehtyä uusiin urapolkuihin ja -mahdollisuuksiin
Mikäli tilaisuudesta herää lisäkysymyksiä, voit olla yhteydessä YSV:n varapuheenjohtaja Konsta Himbergiin ().